UrPSupporters aikoinaan lauloi Palloseurasta Vitosen suurimpana ja kauneimpana. Täksi kaudeksi Vitosen futis palasi Urjalaan ja ohessa tarinointia millä tavalla.
Aloitetaan tämän viikon Urjalan Sanomien jutulla, jossa käytiin pintapuolisesti kautta läpi. Ei sitten tarvitse tässä erikseen käydä samaa uudelleen. Pakko myöntää, että oli se omastakin mielestä hyvä kausi. Etenkin odotuksiin nähden. Tai kun ei oikein tiennyt mitä odottaa. Pelejä tuli nähtyä ennätysvähän, mutta nykyajan (Twitter ja keskustelupalvelut) ansiosta kauden kyydissä pysyi aika hyvin. Ainakin sen verran hyvin, että kehtaa jotain kausipäätöstä kirjoitella.
Henri Ojala sanoi tuossa Sanomien jutussa, että tuolla kauden hankalimmalla hetkellä ei pelattu omilla vahvuuksilla ja ei pelattu omaa peliä. Mitä se oma peli tarkoittaa? Mitä peliä Henri haluaa Palloseuran pelaavan?
Juteltiin myös ihan seurana, että pitäisikö Palloseuran pelata ihan junnuista asti samalla pelityylillä. Olisi sellainen tietynlainen UrPS-DNA, johon junnut kasvaisivat ja olisivat myöhemmin valmiina edustuksen matkaan. Asia sai ehdottomasti vihreää valoa, mutta fakta on se, ettei Urjalassa ole taas hetkeen nähty junnujoukkuetta, joka pelaisi isolla kentällä. Pienellä kentällä kun pelityylillä ei ole sen suurempaa väliä ja sen jalostaminen isolle kentälle on hankalampaa. Lienee kyllä ihan jokaisen paikkakunnan ongelma, että tietyssä vaiheessa vaan junnutuotanto ottaa aika rajua vähennystä ja joukkueita ei enää saadakaan kasaan.
"Pidetään pallo maassa. Mennään lyhyillä syötöillä, seinäsyötöillä. Välillä vaihdetaan pelin painopiste laidalta toiselle pelaamalla keskustan kautta.", tiivistää Ojala. Ei se sen vaikeampaa ole. Ei ainakaan kuulosta. Voi kun se kentällä olisi sama asia.
Muistan, että UrPS/2 aikaan tarkoitus oli pelata näin. Muistan kuinka helpolta kuulosti pelata noin, mutta samalla myös kuinka helposti se peli menee pitkän räiskimiseksi, etenkin kun meillä oli varmaan koko sarjan nopein hyökkäjäkaksikko (Veiko Lipand-Riku Touru). Jalkapallon pelaaminen kunnolla on vaikeaa. Siihen keskittyminen on vaikeaa. Pelisuunnitelman tarkka noudattaminen on vaikeaa. Siinä varmaan lajin hienous piileekin. Jos se olisi helppoa, niin kaikkihan sitä tekisivät. Ei riitä, että 1/3 osa joukkueesta tai edes 1/2 osaa pelaa oikein. Kunnon joukkuepeli vaatii kaikkien täydellisen omistautumisen.
Miksi UrPSilla on hankaluuksia sen oman pelin kanssa? Muutama asia tulee mieleen. Ensimmäisenä pelaajatilanne, joka kauden mittaan elää pelistä toiseen vahvasti. Harvoin on viimeisten vuosien aikana päästy samalla kokoonpanolla pelistä toiseen. Pienikin muutos kokoonpanossa voi sotkea kenttätasapainoa ratkaisevasti.
Toinen hyvin ratkaiseva asia on alusta. Kauden aikana kun pelataan hyvin erilaisilla alustoilla. On tekonurmia, on luonnonnurmia on hyviä ja on huonoja. Etenkin tekonurmet ovat olleet enemmän ja vähemmän vaikeita alustoja viime vuosina. Toivon mukaan tuleva tekonurmi Urjalaan helpottaa tätä asetelmaa ja nousu kohti liiton sarjoja voi alkaa tosissaan. Kenttätilanne nyt on kaikkien osalta pitkälti sama, joten moni joukkue varmasti tuskailee tämän kanssa. Jos viitsivät.
Urjalassa viitsitään. Ei se ihan joka paikassa samanlaista ole. Sitä, että tullaan paikalle, niin ollaan tosissaan ja yritetään pelata, vaikka sarjataso onkin vaan Vitonen. Pelikaljoilla sitten voidaan ottaa sarjatason mukaan. Tosin Ojala painottaa, ettei Urjalassa ole ollut sitä ongelmaa, että omat pelaajat pitäisivät toimintaa liian vakavana. Kaikki ovat kyllä hyvin sitoutuneita mukaan. Asiat tehdään huolella ja kunnolla aina taustoista peleihin. Siitä minä tykkään Palloseurassa.
Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa Lauri Vuori - Henri Ojala -kaksikolle. Modern day Petteri Soininen - Esko Ojala -kaksikko. Pelkäsin ehkä, että taustoissa tai toiminnassa tapahtuisi mitään radikaalimpaa muutosta sukupolvenvaihdossa, mutta eipä suurempaa muutosta ole ollut havaittavissa. Ainakaan ulospäin.
Lopulta FJK nousi näytöstyyliin. Eli se puoli meni kuten pystyi olettamaan. Forssan tekeminen oli vähän eri tasolla kuin Vitosessa noin muuten, joten ihan oikeutetusti nousivat Neloseen. Jos toiminnan ammattimaisuus pysyy jatkossakin, niin kyllä siellä mennään Kolmoseenkin aika pian eteenpäin. Sopu oli kanssa aika hyvä kauden mittaan ja muut sitten vaihtelivat tasonsa kanssa vahvasti. Ensi vuonna yksilohkoinen Vitonen todennäköisesti on huomattavasti tasaisempi ja jännittävämpi sarja, mutta siitä myöhemmin lisää.
Pelityylin ja sarjataulukon puolelta kuitenkin pelaajiin. Mikäli Tasoa on uskominen, niin tällä kaudella UrPS käytti peleissään 31 eri pelaajaa. Näistä 18 pelasi kaudesta puolet (eli 9 peliä) tai enemmän. Ringin laajuus oli asia joka huolestutti ehkä eniten kesään lähdettäessä. Jälkikäteen voi sanoa, että lopulta mentiin aika siinä rajoilla. Kevätpuoliskolla, kun loukkaantumisia ei ollut, niin kyllä siinä ukkoja oli ihan riittävästi, ajoittain jopa liikaa. Syksyllä sitten tyypilliseen tapaan ihan käänteinen ongelma. Muutama loukkaantuminen siihen vielä, niin lopulta sitä laajaa penkkiä ei enää ollutkaan apuna.
12 eri pelaajaa kirjautti nimensä maalitilastoihin. Heistä Henri Ojala ykkönen ja kun syötötkin otetaan mukaan, niin ylivoimaisesti. Syötötkin kun otetaan mukaan, niin tehotilastoissa oli 15 eri kaveria. Lähes puolet pelaajistosta. Eihän se nyt niin mene, että kaikkien pitäisikään tehotilastoissa juhlia, mutta kyllä nuo merkinnät lopulta lämmittävät mieltä varmasti.
Tehotilaston ulkopuolelta on oleellista nostaa esiin kauden kai kaikki pelit käynyt kaksikko Harri ja Ari Helenius, joista ensimmäinen pysyi valtavan loistavalla tasollaan ja toinen ainakin minun yllätyksekseni nappasi kauden alussa paikkansa avauksessa eikä siitä lopulta luopunut. Pakko myöntää, että olin jo hyvin skeptinen Arin pärjäämisen suhteen edustuksessa, joten olen erittäin onnelinen, että osoitti minun olevan väärässä.
Kapteeni Ojalasta oma ansaittu pätkä. On kentällä vittumaisen äänekäs ja vaativa, mutta samalla ehkä se tärkein lenkki kuitenkin tuossa pelissä tällä hetkellä. Ei liene sattumaa, että kun oli tuo kauden heikoin hetki, jossa viidestä ottelusta neljä päättyi tappioon, niin Ojala loukkasi itsensä niistä ensimmäisessä ja oli lopuista sivussa. Samalla se toki kertoo, että tilanne luonnollisten keskikentän keskustan kavereiden suhteen on vähän kehnohko, mutta enemmän sitä, ettei suoraa korvaajaa kokoonpanosta edes löytyisi. Samaan aikaan, kun toinen keskikentän keskustan mies Janne Ahtosaari oli loukkaantuneena, niin aukko oli turhan iso. Siinä kohdassa annettiin vähän liian paljon tasoitusta. Muistan, että ainakin tappiollinen Sopu -ottelu Urjalassa olisi ollut käännettävissä paremmalla keskikentällä. Nythän sitä ei kummallakaan joukkueella oikeastaan ollut.
Onnistujista omissa papereissani nousee esille vahvasti kaksi nimeä. Eero Lepistö ja Eemeli Tilli. Kumpikin on varmasti vahvasti mukana kisassa, kun vuoden miespelaajaa valitaan. Tehojen valossa Lepistö 9+4 ja Tilli 6+6 menivät suhteellisen samoissa. Tason mukaan Tillillä kauden kaikki pelit, Lepistöllä 14. Tillillä monipuolisemmin pelipaikkoja. Lepistöllä eniten cup-maaleja tältä kaudelta. Jos ja kun vuoden miespelaaja valitaan näiden kahden väliltä, niin riippuu lähinnä valintaperusteista kumpi sen lopulta vie. Molemmat pelasivat huikean hyvän kauden ja olivat aivan avainpelaajia. Tillistä nyt sanottakoon vielä, että kun sitä potentiaalia olisi vieläkin kasvaa. Jos käyrä näyttää jatkossakin eteenpäin, kuten on viiden viimeisen kauden aikana näyttänyt, niin ei tässä edes tiedä millaiseksi suurpelaajaksi kymppipaita voi vielä kasvaa. Nyt jos Tilli lukee tämän, niin ei sitten nouse kyllä hattuun tämä kehuminen. Tiputetaan viimeistään päätösristeilyllä maanpinnalle.
UrPS sai kauden päätteeksi järjestettäväkseen U18 maaottelun Suomi-Puola. Otan nyt sen verran vain kantaa tuohon peliin, että se oli kyllä aivan mahtavan hyvin järjestetty tapahtuma ja olen erittäin ylpeä "meistä". UrPSin ensimmäisen 10 vuoden aikana naisten joukkuetta lukuunottamatta kaikkia joukkueita valmensi Myllylän Veikko. Nykyään kaikkien UrPSin joukkueiden ympärillä pyörii yli 20 vanhempaa tärkeissä tehtävissä, joten toiminta on hyvin erilaista kuin seuran alkuaikoina. Pieni seura on tasan niin vahva kuin sen toimijat. UrPS on mielestäni tällä hetkellä kaikkien toimijoidensa kanssa erittäin vahva seura. Toivottavasti niin tulee pysymään jatkossakin.
On ollut hienoa, että viimeisten kahden kauden aikana myös junnujoukkueiden kuulumisia on saatu UrPSin sosiaalisen median ansiosta esille. Jos edustusjoukkue on jonkin sortin lippulaiva, niin kyllä kaikki juniorijoukkueet ovat vähintään sellaisia pienempiä paatteja, joiden seilaaminen kiinnostaa urjalalaisia kyllä.
Kausi ei ollut blogin osalta vahva. Taisi olla taas heikoin kausi ikinä. Positiivisesti ajatellen, niin enää ei voi paljoa valua alemmaksikaan, jos aikoo yhtään tekstejä julkaista. Pyrin vielä palaamaan kertaalleen tähän kauteen joskus päätösristelyn jälkeen, kun olen saanut mahdollisuuden jutella pelaajien ja muiden seuratoimijoiden kanssa kaudesta ja yleisesti Palloseurasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti