keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Juhlavuosi käyntiin



Vuonna 1964 perustettu Urjalan Palloseura saapuu tämän vuoden aikana kunnioitettavaan 50 vuoden ikään. Juhlavuosi huipentuu heinäkuussa, jolloin on luvassa viikonloppu täynnä UrPS-henkistä tapahtumaa. Nyt tarkoitus ei ole puuttua vielä sen tarkemmin tuohon ohjelmaan, mutta aihetta ei voi täysin sivuuttaakaan.

Samalla otan oikeuden vielä palata viime vuoden loppupuolen asioihin, jotka olen laiskuuttani sivuuttanut täällä blogin puolella. Syksyn päätapahtumia olivat tietenkin päätösristeily sekä Palloseuran päätös- ja palkitsemistilaisuus kesän 2013 osalta. Kotisivuille tehdyn tiedotteen tapahtumasta voi lukea täältä.

Joukkueet siis palkitsivat pääosin kolme pelaajaa ja tämän lisäksi jaossa oli normaalit erikoispalkinnot. Täksi vuodeksi tuohon sarjaan oli lisätty vuoden kakkosjoukkueen pelaaja. Vuoden miespelaajan ja kakkosjoukkueen miespelaajan palkinnot menivät aivan oikeisiin osoitteisiin Henri Ojalalle ja Eero Lepistölle. Näihin ei tarvitse sen kummemmin enää lähteä perustelemaan. Kaikki on kerrottu jo aiemmin ja peleissä käyneet ovat tämän voineet todistaa ihan näkemällä.

Edustusjoukkue palkitsi lisäksi Kasperi Ojalan, Mikko Alahäivälän ja Vesa Silvasti. Kaksi ensin mainittua olivat myös omissa papereissani aiemmin palkittujen joukossa, joten ihan täysin pihalla en ole ollut. Vesan sijaan palkitsin Jussi-Pekka Penttisen onnistumisistaan kauden mittaan.

Ehdottomasti huomionarvoisin palkittu oli Vuoden maalitykiksi valittu Arvo Ilvanka. Arvo iski kauden aikana sekä F9 että E10-pojissa 21 maalia, joten yhteissaldo 42 maalia oli aivan ylivertainen. Jos ensi kesänä on mahdollisuus päästä junnupeleihin, niin tässä on kaveri jota kannattaa lähteä katsomaan. En nyt muista ihan varmaksi olisinko joskus nähnyt Arvon pelaamassa, mutta näillä näytöillä täytyy kyllä jokin väli varata, että pääsee maalitykin näkemään tositoimissa.

Päätösristeilylle jännitettäväksi jäi siis Kynä, Pallo ja Jussi –blogin erikoispalkinto, joka kulkee Oscar-palkinto nimellä. Voittajaksi valikoitui Janne Huttunen, jonka kausi jäi hieman torsoksi loukkaantumisen takia. Kaksi maalia tehnyt Huttunen ehti kuitenkin vakuuttamaan minut hyvällä asenteella, muuntautumiskyvyllä ja nopealla sopeutumisella. Huttunen pelasi normaalisti laitapakin roolia, mutta teki tarvittaessa vierailuja myös ylempänä. Janne olisi ehdottomasti ollut palkittujen joukossa, jos olisi saanut pelata täyden kauden, mutta halusin nostaa hänet ylös, sillä monelta saattoi mennä alkukaudesta tämä hieno pelimies ohi. Tänä vuonna perustelu oli siis tällainen.

Päätösristeily on ollut myös vuosien saatossa hyvää aikaa spekuloida jatkosopimuksia ja viritellä mahdollisesti uusia. Tällä kertaa uusien viritysten kohdalla ei jäänyt nyt mitään ihan varmaa kerrottavaa. Jotain viritelmiä paatilla oli, mutta valmennusjohto pysyi näistä vielä vaiti, joten katsotaan mihin näissä päädytään kevään aikana. Käsittääkseni kuitenkin kaikki uudet miehet kaudelle 2013 olisi kätelty joukkueeseen myös tulevaksi kesäksi. Tämäkin tosin vahvistamaton tieto, sillä saamieni tietojen mukaan maalivahti Juho Laine olisi ollut TP-49 alkukokoontumisessa loppuvuoden aikana. Ei siis kokoonpanorintamalla oikeastaan mitään varmaa, mutta hyviä ja vähän vähemmän hyviä arvailuja.

UrPSupporters halusi myös palkita tapahtumassa muutamia henkilöitä, jotka todellisia UrPSupporttereita. Valmennusjohto Esko Ojala, Petteri Soininen ja Aaro Rytky saivat paidat muistoksi kesän episodista, jossa seurajohto puolusti faneja hankalien hetkien aikana. Samalla muistettiin myös kentänhoitaja Taisto Laaksoa, joka myös puolusti avoimesti faneja tuon saman tapahtuman aikana. Näiden lisäksi paidat saivat Mikko Suominen ja Timo Koivula esimerkillisestä työstä sekä ykkös- että kakkosjoukkueen osalta. Nämä miehet ovat seisseet UrPSin takana lähes jokaisessa pelissä, myötä- ja vastoinkäymisissä.

Viime kaudesta kuitenkin on viimeistään nyt aika siirtyä tulevaa kesää kohti. UrPS on siis sankarina kesällä ja nyt tässä vaiheessa suosittelen ottamaan vapaaksi heinäkuun viimeisin viikonlopun 25–27.7. Silloin tapahtuu. Ohjelma tarkentuu kevään aikana, mutta luvassa lienee pari peliä, joista toinen ihan sarjapeli ja toinen jonkinlainen näytösottelu. Lisäksi luvassa on ainakin tanssiaisia, joten kyllä siellä pitäisi kaikille olla jotain. Tuo viikonloppua edeltävä torstai 24.7. on varattu junioreille ja siinä on ohjelma vielä avoinna. Paljon on siis suunnitteilla tuohon. Varmoja tietoja alkaa tulla kotisivuille, Facebookin puolelle ja tähän blogiin, kun tilanteita varmistuu.

Omalta osalta aika pitäisi käyttää kirjaprojektiin, jossa ideointi alkaa olla viime metreillä ja alkuvuodesta tehdään päätökset missä muodossa tuo tulee ulos. Vielä on siis aikaa ehdotella henkilöitä haastateltavaksi tai muuten ideoita mitä tuossa haluaisi nähdä tai paremminkin lukea. Pakko myöntää, että hieman pelottaa mitä tuon kanssa tulee, mutta täytyy irrottaa vaan riittävästi aikaa kirjoitustyöhön.

Blogin puolella tarkoitus on mennä nämä hiljaisemmat kuukaudet (ennen maaliskuuta ja lokakuun jälkeen) 1-2 postausta per kuukausi tahdissa. Kesällä sitten pyritään siihen, että olisi vähintään se kaksi postausta kuukaudessa. Tapahtumista riippuen voi olla enemmänkin.

Alkuvuoden aikana on suunnitteilla ainakin juttu UrPSin futsal-jengistä, joka on syyskaudella kerännyt kuudesta pelistä kolme voittoa. Raportteja näistä peleistä voi lukea urps.fi, johon Lauri Vuori on tehnyt oikein erinomaista työtä noiden suhteen. Samalla olemme saaneet myös seurantaa UrPSin Twitterin puolelle.

Kaiken kaikkiaan luvassa on hieno vuosi, joten pysykää kuulolla ja olkaa mukana.