Vitosen kaunein ja suurin palasi kolmosena

UrPSupporters aikoinaan lauloi Palloseurasta Vitosen suurimpana ja kauneimpana. Täksi kaudeksi Vitosen futis palasi Urjalaan ja ohessa tarinointia millä tavalla.

Aloitetaan tämän viikon Urjalan Sanomien jutulla, jossa käytiin pintapuolisesti kautta läpi. Ei sitten tarvitse tässä erikseen käydä samaa uudelleen. Pakko myöntää, että oli se omastakin mielestä hyvä kausi. Etenkin odotuksiin nähden. Tai kun ei oikein tiennyt mitä odottaa. Pelejä tuli nähtyä ennätysvähän, mutta nykyajan (Twitter ja keskustelupalvelut) ansiosta kauden kyydissä pysyi aika hyvin. Ainakin sen verran hyvin, että kehtaa jotain kausipäätöstä kirjoitella.

Henri Ojala sanoi tuossa Sanomien jutussa, että tuolla kauden hankalimmalla hetkellä ei pelattu omilla vahvuuksilla ja ei pelattu omaa peliä. Mitä se oma peli tarkoittaa? Mitä peliä Henri haluaa Palloseuran pelaavan?

Juteltiin myös ihan seurana, että pitäisikö Palloseuran pelata ihan junnuista asti samalla pelityylillä. Olisi sellainen tietynlainen UrPS-DNA, johon junnut kasvaisivat ja olisivat myöhemmin valmiina edustuksen matkaan. Asia sai ehdottomasti vihreää valoa, mutta fakta on se, ettei Urjalassa ole taas hetkeen nähty junnujoukkuetta, joka pelaisi isolla kentällä. Pienellä kentällä kun pelityylillä ei ole sen suurempaa väliä ja sen jalostaminen isolle kentälle on hankalampaa. Lienee kyllä ihan jokaisen paikkakunnan ongelma, että tietyssä vaiheessa vaan junnutuotanto ottaa aika rajua vähennystä ja joukkueita ei enää saadakaan kasaan.

"Pidetään pallo maassa. Mennään lyhyillä syötöillä, seinäsyötöillä. Välillä vaihdetaan pelin painopiste laidalta toiselle pelaamalla keskustan kautta.", tiivistää Ojala. Ei se sen vaikeampaa ole. Ei ainakaan kuulosta. Voi kun se kentällä olisi sama asia.

Muistan, että UrPS/2 aikaan tarkoitus oli pelata näin. Muistan kuinka helpolta kuulosti pelata noin, mutta samalla myös kuinka helposti se peli menee pitkän räiskimiseksi, etenkin kun meillä oli varmaan koko sarjan nopein hyökkäjäkaksikko (Veiko Lipand-Riku Touru). Jalkapallon pelaaminen kunnolla on vaikeaa. Siihen keskittyminen on vaikeaa. Pelisuunnitelman tarkka noudattaminen on vaikeaa. Siinä varmaan lajin hienous piileekin. Jos se olisi helppoa, niin kaikkihan sitä tekisivät. Ei riitä, että 1/3 osa joukkueesta tai edes 1/2 osaa pelaa oikein. Kunnon joukkuepeli vaatii kaikkien täydellisen omistautumisen.

Miksi UrPSilla on hankaluuksia sen oman pelin kanssa? Muutama asia tulee mieleen. Ensimmäisenä pelaajatilanne, joka kauden mittaan elää pelistä toiseen vahvasti. Harvoin on viimeisten vuosien aikana päästy samalla kokoonpanolla pelistä toiseen. Pienikin muutos kokoonpanossa voi sotkea kenttätasapainoa ratkaisevasti.

Toinen hyvin ratkaiseva asia on alusta. Kauden aikana kun pelataan hyvin erilaisilla alustoilla. On tekonurmia, on luonnonnurmia on hyviä ja on huonoja. Etenkin tekonurmet ovat olleet enemmän ja vähemmän vaikeita alustoja viime vuosina. Toivon mukaan tuleva tekonurmi Urjalaan helpottaa tätä asetelmaa ja nousu kohti liiton sarjoja voi alkaa tosissaan. Kenttätilanne nyt on kaikkien osalta pitkälti sama, joten moni joukkue varmasti tuskailee tämän kanssa. Jos viitsivät.

Urjalassa viitsitään. Ei se ihan joka paikassa samanlaista ole. Sitä, että tullaan paikalle, niin ollaan tosissaan ja yritetään pelata, vaikka sarjataso onkin vaan Vitonen. Pelikaljoilla sitten voidaan ottaa sarjatason mukaan. Tosin Ojala painottaa, ettei Urjalassa ole ollut sitä ongelmaa, että omat pelaajat pitäisivät toimintaa liian vakavana. Kaikki ovat kyllä hyvin sitoutuneita mukaan. Asiat tehdään huolella ja kunnolla aina taustoista peleihin. Siitä minä tykkään Palloseurassa.

Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa Lauri Vuori - Henri Ojala -kaksikolle. Modern day Petteri Soininen - Esko Ojala -kaksikko. Pelkäsin ehkä, että taustoissa tai toiminnassa tapahtuisi mitään radikaalimpaa muutosta sukupolvenvaihdossa, mutta eipä suurempaa muutosta ole ollut havaittavissa. Ainakaan ulospäin.

Lopulta FJK nousi näytöstyyliin. Eli se puoli meni kuten pystyi olettamaan. Forssan tekeminen oli vähän eri tasolla kuin Vitosessa noin muuten, joten ihan oikeutetusti nousivat Neloseen. Jos toiminnan ammattimaisuus pysyy jatkossakin, niin kyllä siellä mennään Kolmoseenkin aika pian eteenpäin. Sopu oli kanssa aika hyvä kauden mittaan ja muut sitten vaihtelivat tasonsa kanssa vahvasti. Ensi vuonna yksilohkoinen Vitonen todennäköisesti on huomattavasti tasaisempi ja jännittävämpi sarja, mutta siitä myöhemmin lisää.

UrPSin joukkuekuva kaudelta 2016. Kuva: Lauri Vuori.

Pelityylin ja sarjataulukon puolelta kuitenkin pelaajiin. Mikäli Tasoa on uskominen, niin tällä kaudella UrPS käytti peleissään 31 eri pelaajaa. Näistä 18 pelasi kaudesta puolet (eli 9 peliä) tai enemmän. Ringin laajuus oli asia joka huolestutti ehkä eniten kesään lähdettäessä. Jälkikäteen voi sanoa, että lopulta mentiin aika siinä rajoilla. Kevätpuoliskolla, kun loukkaantumisia ei ollut, niin kyllä siinä ukkoja oli ihan riittävästi, ajoittain jopa liikaa. Syksyllä sitten tyypilliseen tapaan ihan käänteinen ongelma. Muutama loukkaantuminen siihen vielä, niin lopulta sitä laajaa penkkiä ei enää ollutkaan apuna.

12 eri pelaajaa kirjautti nimensä maalitilastoihin. Heistä Henri Ojala ykkönen ja kun syötötkin otetaan mukaan, niin ylivoimaisesti. Syötötkin kun otetaan mukaan, niin tehotilastoissa oli 15 eri kaveria. Lähes puolet pelaajistosta. Eihän se nyt niin mene, että kaikkien pitäisikään tehotilastoissa juhlia, mutta kyllä nuo merkinnät lopulta lämmittävät mieltä varmasti.

Tehotilaston ulkopuolelta on oleellista nostaa esiin kauden kai kaikki pelit käynyt kaksikko Harri ja Ari Helenius, joista ensimmäinen pysyi valtavan loistavalla tasollaan ja toinen ainakin minun yllätyksekseni nappasi kauden alussa paikkansa avauksessa eikä siitä lopulta luopunut. Pakko myöntää, että olin jo hyvin skeptinen Arin pärjäämisen suhteen edustuksessa, joten olen erittäin onnelinen, että osoitti minun olevan väärässä.

Kapteeni Ojalasta oma ansaittu pätkä. On kentällä vittumaisen äänekäs ja vaativa, mutta samalla ehkä se tärkein lenkki kuitenkin tuossa pelissä tällä hetkellä. Ei liene sattumaa, että kun oli tuo kauden heikoin hetki, jossa viidestä ottelusta neljä päättyi tappioon, niin Ojala loukkasi itsensä niistä ensimmäisessä ja oli lopuista sivussa. Samalla se toki kertoo, että tilanne luonnollisten keskikentän keskustan kavereiden suhteen on vähän kehnohko, mutta enemmän sitä, ettei suoraa korvaajaa kokoonpanosta edes löytyisi. Samaan aikaan, kun toinen keskikentän keskustan mies Janne Ahtosaari oli loukkaantuneena, niin aukko oli turhan iso. Siinä kohdassa annettiin vähän liian paljon tasoitusta. Muistan, että ainakin tappiollinen Sopu -ottelu Urjalassa olisi ollut käännettävissä paremmalla keskikentällä. Nythän sitä ei kummallakaan joukkueella oikeastaan ollut.

Onnistujista omissa papereissani nousee esille vahvasti kaksi nimeä. Eero Lepistö ja Eemeli Tilli. Kumpikin on varmasti vahvasti mukana kisassa, kun vuoden miespelaajaa valitaan. Tehojen valossa Lepistö 9+4 ja Tilli 6+6 menivät suhteellisen samoissa. Tason mukaan Tillillä kauden kaikki pelit, Lepistöllä 14. Tillillä monipuolisemmin pelipaikkoja. Lepistöllä eniten cup-maaleja tältä kaudelta. Jos ja kun vuoden miespelaaja valitaan näiden kahden väliltä, niin riippuu lähinnä valintaperusteista kumpi sen lopulta vie. Molemmat pelasivat huikean hyvän kauden ja olivat aivan avainpelaajia. Tillistä nyt sanottakoon vielä, että kun sitä potentiaalia olisi vieläkin kasvaa. Jos käyrä näyttää jatkossakin eteenpäin, kuten on viiden viimeisen kauden aikana näyttänyt, niin ei tässä edes tiedä millaiseksi suurpelaajaksi kymppipaita voi vielä kasvaa. Nyt jos Tilli lukee tämän, niin ei sitten nouse kyllä hattuun tämä kehuminen. Tiputetaan viimeistään päätösristeilyllä maanpinnalle.

UrPS sai kauden päätteeksi järjestettäväkseen U18 maaottelun Suomi-Puola. Otan nyt sen verran vain kantaa tuohon peliin, että se oli kyllä aivan mahtavan hyvin järjestetty tapahtuma ja olen erittäin ylpeä "meistä". UrPSin ensimmäisen 10 vuoden aikana naisten joukkuetta lukuunottamatta kaikkia joukkueita valmensi Myllylän Veikko. Nykyään kaikkien UrPSin joukkueiden ympärillä pyörii yli 20 vanhempaa tärkeissä tehtävissä, joten toiminta on hyvin erilaista kuin seuran alkuaikoina. Pieni seura on tasan niin vahva kuin sen toimijat. UrPS on mielestäni tällä hetkellä kaikkien toimijoidensa kanssa erittäin vahva seura. Toivottavasti niin tulee pysymään jatkossakin.

On ollut hienoa, että viimeisten kahden kauden aikana myös junnujoukkueiden kuulumisia on saatu UrPSin sosiaalisen median ansiosta esille. Jos edustusjoukkue on jonkin sortin lippulaiva, niin kyllä kaikki juniorijoukkueet ovat vähintään sellaisia pienempiä paatteja, joiden seilaaminen kiinnostaa urjalalaisia kyllä.

Kausi ei ollut blogin osalta vahva. Taisi olla taas heikoin kausi ikinä. Positiivisesti ajatellen, niin enää ei voi paljoa valua alemmaksikaan, jos aikoo yhtään tekstejä julkaista. Pyrin vielä palaamaan kertaalleen tähän kauteen joskus päätösristelyn jälkeen, kun olen saanut mahdollisuuden jutella pelaajien ja muiden seuratoimijoiden kanssa kaudesta ja yleisesti Palloseurasta.

Puolivälin pohdita - vuosimallia 2016

On tullut kuluneeksi lähes vuosi, kun blogia on viimeksi päivitetty. Sen kummemmin pureutumatta kirjoittajan kiireisiin on maailman suosituin UrPS-blogi ollut itsellekin kova pettymys. En uskalla enää luvata uusia nousukausi ja runsaasti kirjoitusaikaa, mutta pyritään kuitenkin jollain tasolla pitämään blogi elossa.

Mietin kauden alussa, että olisin tehnyt tekstin tulevasta kesästä. Periaatteessa mitä aiemmin olisin sen jutun tehnyt, niin sitä skeptisempi se olisi ollut tulevaa kautta kohtaan. Oikeastaan päätösristeilystä lähtien tulevan kauden yllä leijui pieni uhka, pieni uhka että pelataanko ollenkaan. Onko porukkaa? Onko valmentajaa? Onko järkeä? Ei kuitenkaan tarvitse montaa vuotta mennä taaksepäin urjalalaisessa jalkapallokulttuurissa, niin pelattiin kahden joukkueen voimin. Kummassakin erittäin paljon miehiä. Tai toisessa myös poikia. Pienellä paikkakunnalla se vaan on tätä. Vaihtelut voivat olla hurjia.

No, kevät sitten läheni. Muistan nähneeni osallistujien listan tulevalle kaudelle aika pitkälle niin, että siinä oli noin 15-17 nimeä, joista tiesi suoraan sanoa, että 2-4 ei tule ehtimään mukaan täydeksi kaudeksi millään. Aina on töitä, aina on muita menoja. Siitä Suomen kesä on vähän perseestä. Kilpailua riittää. Sitten tapahtui jotain. Yhtäkkiä miehiä löytyikin. En muista menikö ihan aikajärjestyksessä, mutta Lauri Vuori hommasi Valkeakoskelta Vileniuksen Tonin. Yhtäkkiä vanha Palloseura-mies Mikael Lundeqvist oli kaivettu mukaan. Tourun Riku sai houkuteltua inttikaverinsa Juho Saroksen. Kanniston Aki saapui Suomeen kesäksi. Juho Stén tuli Urjalaan pelaamaan. Jatkajia löytyikin hyvin. KylVe-yhteistyö käynnistettiin taas tälle kaudelle. Ei ollutkaan mitään hätää. Kaikki kääntyi täysin päälaelleen.

Viime kauden alussa tuskailtiin Nelosessa, kun miehiä ei vaan ollut, mutta silloin apua saatiin KylVestä. Tällä kaudella kausi on edennyt puoleen väliin ja apua ei ole puolin tai toisin juurikaan tarvittu. Peliaikaa on toki tarjottu kummankin osalta, mutta mitään viime kauden kaltaista paniikkia ei ole ollut. Sitä tilannetta tuskin kukaan halusikaan takaisin.

Joukkuetta siis lähti Esko Ojalan sivuun jäännin jälkeen vetämään hyvin odotetusti Henri Ojala. Luonnollinen jatkumo, joka lähinnä odotti oikeaa hetkeä. En tiedä vaan kuinka moni osasi odottaa sen juuri tähän väliin. Ojalalla itsellään oli alla kaikkien aikojen futsal-kausi ja menohaluja oli myös kesänurmella. Muistan keväällä, kun tilanne oli tiukimmillaan ja koko joukkueen tilaa mietittiin, niin jopa Ojala mietti jatkoaan. Nyt voidaan olla onnekkaita, että päätös kuitenkin piti miehen Urjalassa. Hän olisi ollut erinomaisessa kunnossa pelatakseen Nelosessakin.

Kysyin Henriltä ja joukkueenjohtajana nyt toista kautta toimivalta Lauri Vuorelta tähän kauteen liittyviä pääpointteja mihin kannattaisi kiinnittää huomioita. Enhän itse ole nähnyt kuin kaksi peliä paikanpäällä. Tappiollisen kotiavaukseen FJK:ta vastaan ja Härmä/2:n historian ensimmäisen tappion Urjalassa lähempänä kesää. Koen kuitenkin olevani aktiivisuutensa kautta ihan hyvin mukana missä mennään. Sen verran paljon olen kuitenkin yrittänyt asioista ottaa selvää. Voin kuitenkin ihan hyvin olla väärässä tämän kirjoituksen olettamuksissa.

Molemmilla ensimmäisenä esiin tuli juurikin tuo materiaali, joka on kestänyt erinomaisesti alkukauden haasteet. Vähintään avaus on ollut jokaiseen peliin kovaa luokkaa ja pääsääntöisesti myös penkki on saatu siihen rinnalle kovaksi. Tästä on päästy siihen, että porukkaa on ollut välillä jopa liikaa. On ollut erittäin hankala saada taattua kaikille peliaikaa, kun samaan aikaan kuitenkin pitäisi pelien voitoista taistella sekoittamatta omaa peliä liikaa. Loppujen lopuksi tämä pitäisi nähdä kuitenkin vain hyvänä asiana. Kilpailu pelipaikoista on tällä hetkellä kovaa. Periaatteessa vain Tomi Koivula, Henri Ojala ja Otto Drude ovat minun papereissani sellaisia, joita heikommat vaiheet eivät tiputtaisi avauksesta. Muuten näkisin kyllä, että kaikki saavat taistella peliaikansa ja avauspaikkojensa puolesta. Toki enemmän ja vähemmän. Paljon siellä on sellaisia palasia (Harri Helenius, Ilari Ojala, Eero Lepistö, ...), jotka eivät ihan helpolla putoaisi avauksesta, mutta nuo kolme ehkä sellaisina kovimpina tähtinä. Tässä kohdassa toki näkynee minun vähäinen paikalla oloni peleissä tällä kaudella.

Toinen esiin noussut asia oli tasainen lohkokärki. Pakko myöntää, etten uskaltanut kyllä kuvitella, että tässä olisi taisteltu lohkon kärkisijoista kuitenkaan. Joukkue on aika paljon parhaista vuosista kuitenkin muuttunut ja oletin, että vastajoukkueetkin olisivat vuosien varrella vain vahvistuneet jo tällä sarjatasolla. Kaikkien odotusteni vastaisesti, kun sarja on puolivälissä, niin UrPS on pisteen kärkikaksikkoa (Sopu & FJK) perässä. Vuori toteaa, ettei nousu ole ykkösprioriteetti loppukaudelle, mutta tietenkin kaikkia pelejä lähdetään voittamaan loppuun asti. Katsotaan sitten mihin se riittää. Tämän kauden peleistä on jäänyt vain Sopua vastaan käyty ottelu on jäänyt harmittamaan, sillä siltä vierasreissulta olisi ollut muutakin tarjolla kuin nolla pistettä. Vastineeksi kuitenkin tällä kaudella on nähty myös upeita nousuja voittoon ottelun loppuhetkillä, joten sanoisin tuon menneen aika tasan kuitenkin. Lähtisin kuitenkin siitä, että kauden päätteeksi FJK juhlii nousua. Kaikki muu on pettymystä.

Kauden alku oli hieman kaksijakoinen. Hyvä Regions´ Cup -menetys ei heijastunut voitokkaisiin otteisiin ei Sopua  eikä FJK:ta vastaan. Vaihteleva alku kuitenkin käännettiin hienosti niin, että tauolle lähdettiin kuuden ottelun voittoputkessa. Pakko myöntää, että kovasti vaikuttaisivat Vitosen jengien kokoonpanot elävän, joten ei tästä suoranaisia johtopäätöksiä pysty syyskaudelle vetämään, mutta nyt on ainakin kaikki nähty kertaalleen. Ja enemmän vieraissa kuin kotona. Nelosessa ehkä kokoonpanot pysyivät Vitosta paremmin stabiilina, mutta tämän kauden tuloksia sieltä katseltuna, niin taaksepäin on sielläkin menty.

Ojala nosti esiin myös tilastollisia ja pelillisiä puolia. Tällä kaudella on nähty peräti 11 eri maalintekijää ja viime kauden miespelaajan Tomi Koivula on jatkanut mahtavalla tasolla. Tarjoaa kyllä joka pelissä mahdollisuuden voittaa. Upea mies. Henri nostaa esiin myös uusien ja vähemmän peliaikaa saaneiden pelaajien tasonnoston, joista varmasti parhaana esimerkkinä on Heleniuksen veljessarjan nuorimmainen Ari Helenius, joka on viime peleissä noussut avauksen vakiomieheksi vasemmalle, kun Harri (Helenius) on pelannut keskikentän pohjaa. Juuri tällaiset seikat ovat jääneet ainakin omassa ennakoinnissani huomioimatta, mutta näitä on todella upea katsella nyt jälkikäteen ja todeta olleensa niin väärässä. Arin tapauksessa on tullut kyllä jo muutamaan kertaan mietittyä, että löytyykö siitä viimeistä tason nostoa avauksen mieheksi ja loistavaa, että sellainen on vihdoin löytynyt.

Ihan peliteknillisiin asioihin liittyen Ojala oli erittäin mielissään, että sen helpon pitkän pallon lisäksi maltetaan ajoittain pelata maassa ja vielä onnistuneesti. Tiedän, että hän jos joku vihaa tuota pitkän pallon hakkaamista. Sen pitäisi olla vasta se viimeinen vaihtoehto, jos mitään muuta ei ole tarjolla. Olen itsekin pelannut hänen valmennuksessaan. Jo silloin kakkosjoukkueen miehiin on kylvetty pala tätä niin sanottua uutta UrPSia. Kyllä sen silloin toivottavasti jo moni tiesi, että jos pelaamista jatkaa, niin pääsee jatkossa pelaamaan saman valmentajan suojattina. Eikä siis missään tapauksessa Ojalan valmennus perustu mihinkään yhteen itsepäiseen muottiin vaan se oli hyvinkin muuttuva ja eli paljon sekä vastustajien mukaan että pelin sisällä. Toivottavasti jossain vaiheessa taas koittaa hetki, että pääsen paremmin katsomaan pelejä, niin pyrin pääsemään avaamaan tätä tarkemmin.

Pelitavasta on hyvä siirtyä tilastoihin. Tilastot ei kuitenkaan koskaan valehtele. Haukilahtelaisen perheenisän pelitapa-analyysit voivat joskus heittää napsun tai pari.

Kauden puolivälin tehotilasto näyttää seuraavalta (kiitos Hepe näistä, lainataan luvatta):

Henri Ojala 7+9=16

Eero Lepistö 5+2=7

Pekka Porttikivi 2+3=5

Mikael Lundeqvist 3+1=4

Jussi-Pekka Penttinen 2+2=4

Eemeli Tilli 2+2=4

Otto Drude 3+0=3

Markus Suominen 2+1=3

Ilari Ojala 1+1=2

Janne Ahtosaari 1+1=2

Thomas Pross 1+0=1

Samppa Santaranta 0+1=1

Lepistöstä toki sen verran, että kolmessa Regions´ cupin pelissä isketyt viisi maalia oikeuttavat edelleen cup-kilpailun maalipörssin jaettuun kuudenteen sijaan. Tuo on todella huikeaa.

Samaan aikaan voittomaalitilasto on seuraavaa luettavaa:

Henri Ojala 3

Otto Drude 2

Jussi-Pekka Penttinen 1

Eemeli Tilli 1

Tomi Koivula on päästänyt kauden 9 ottelussa 15 maalia eli 1,66 maalia per ottelu. Nollapelejä kaksi. TahVea ja LaVea vastaan. Kummatkin vieraissa. Hyviä suorituksia molemmat.

Maaleja urjalalaiset ovat tehneet FJK:n jälkeen toiseksi eniten, joten sillä puolella on kulkenut ihan hyvin. 3,22 maalia per ottelu on ollut siis tuplasti parempi kuin päästettyjen keskiarvo, joten noiden numeroiden kautta ei tuo sijoitus kovin ihme ole.

Huomion arvoista tämän kauden osalta on, että kauden viidestä vieraspelissä peräti neljä on päättynyt voittoon. Monesti juuri nuo vieraspelit ovat olleet se hankala paikka. Nyt ei ole tarvinnut sillä jossitella, ainakaan vielä. Säästetään kuitenkin jossitteluille paikka vielä myöhemmin. Varmuuden vuoksi.

Kausi on kuitenkin vielä pitkä. Kauden 2017 muutokset tuovat loppukauteen vielä enemmän sähäkkyyttä kuin mitä ehkä muuten olisi ollut. Nyt kun tiedetään edes suurin piirtein monta säilyy ensi vuodeksi yksilohkoisessa Vitosessa, niin se tuo kärkinelikon taakse vielä lisätaistelua sijoituksista. Vielä olen hieman epäileväinen sen suhteen, että niinkö kaikki menee sen suunnitelman mukaan, mutta lähtökohtana sanoisin, että Urjalassa pelataan kaudella 2017 vähintään Vitosessa futista. Nyt näitä viime vuosia peilaillessa, niin se on todennäköisesti se kaikkein oikein sarjataso tähän tilanteeseen. 

Pyritään palaamaan siis blogiasioilla vielä ainakin tämän kauden päätyttyä. Pakko myöntää, että kyllä tämä kirjoittaminen mukavaa puuhaa oli, joten ei tiedä vaikka tätä innostuisi useamminkin tekemään.

Puolivälin pohdintaa

Kausi eteni kuin yllättäen puoleen väliin heinäkuun alussa. Olen kirjoitusten suhteen mennyt koko ajan lähes kuukauden perässä, joten ei ole poikkeuksellista, että tämäkin tarina on myöhässä jo reilun viikon. Tässä postauksessa ei käytetä kuin sivuhuomiona perjantain voitollista FC Teivo -ottelua. Yritetään paneutua enemmänkin kauden ensimmäiseen puolikkaaseen.

Kausi on ollut vaikea, erittäin vaikea. Vaikka viimeksi kirjoitinkin, että UrPS on tuomittuna putoamaan, niin en keväällä missään nimessä uskonut, että Palloseura olisi tauolla viimeisenä. Bottom 4 -sijan olisin vielä uskonut. Mistä tämä kurimus sitten on johtunut? Siitä yritin ottaa jollain tapaa selvää.

"Meillä on ollut niin paha loukkaantumissuma, etten ole tällaista aiemmin kokenut. Olemme joutuneet peluuttamaan loukkaantuneitakin pelaajia."

UrPS-valmentaja Esko Ojala Forssan Lehdessä 31.5.2015

Kauden varmasti suurin vitsaus on ollut loukkaantumiset. Ojalan väite kuulosti hurjalta, mutta siinä on kyllä totuutta, kun asiaa tutki tarkemmin. En minä varmasti ihan jokaista loukkaantuneena pelaamista tiedä, mutta isoimman osan todennäköisesti. Ringin kapeudesta kertoi kyllä alkukaudesta huolestuttavasti se, että loukkaantuneitakin pelaajia jouduttiin käyttämään kentällä.

Olen pitänyt kirjaa siitä kuinka monta ukkoa on vaihtunut avauksessa pelistä toiseen. Lukema on ollut tasaisesti 2-4, mutta yleisimmin avauksessa on vaihtunut kolme miestä. Jos taas katsotaan vielä sitä, että moniko kaveri on jatkanut seuraavassa pelissä samalla pelipaikalla, niin lukema muuttuu hieman. 4-8 pelaajaa on jatkanut kauden peleissä samalla pelipaikalla, mutta yleisimmin jatkannneita on ollut 6-7 pelaajaa.

Tässä kun ottaa huomioon, että Tomi Koivula ja Henri Ojala ovat vetäneet täydet minuutit. Henri tosin välillä pelannut eripaikoilla keskikentällä, laidassa ja laitapakkina, niin hän muuttaa tuota saman pelipaikan pelaamista. Kauden ensimmäistä voittoa edeltäneestä NePa -pelistä vain kaksi pelaajaa vaihtui avauskokoonpanosta ja tuloksena oli voitto. Ihan turha kuvitella etteikö se vaikuta, että pelaajat ympärillä vaihtuu jatkuvasti.

Puolustuslinja on pysynyt suht hyvin kasassa tämän kauden ja varmaan isoimmin on kiertänyt hyökkäyskolmanneksen paikat, jossa loukkaantumiset ja pelikielto ovat sotkeneet valintoja. Melkein sanoisin, että (Eero) Lepistö - (Pekka) Porttikivi parivaljakko on laidoille ykkösvaihtoehto. Varalla sitten (Arttu) Reunanen ja (Eemeli) Tilli. Tuossa nelikossa huomioitavaa on, että vain Tilli on selvinnyt ilman loukkaantumisia, mutta hänellä sotki intti alkukautta. 

Kärkipelaajien suhteen ongelma on ollut suurin. Kauden avauspuolikkaalla UrPSilla kokeilemassa kävi kuusi pelaajaa, jotka tekivät yhteensä kaksi maalia. Molemmat Kasperi Ojalan toimesta. Määrä olisi toki suurempi, jos Ojalan Ilari ehtisi peleihin useammin, mutta hänen työtilanteensa ei anna kovin paljoa periksi.

Karkealla laskutoimituksella sain tämän kauden ringin kooksi 22 pelimiestä. Tampereen Nelosen topikissa Futisforumilla oli laskettu, että UrPSilla on tällä kaudella ollut 32 pelaajaa. Näistä yksi on lähtenyt jo ulkomaille, kaksi oli mukana yhdessä pelissä vain rinkiä laajentamassa ja jos nyt laskin oikein, niin viisi on ollut mukana farmikuvioiden myötä. Eli ei tuo määräni varmaan hirvesti edes heitä.

Näistä 22 pelaajasta 11 on ollut loukkaantuneena ja heistä vielä pidempiaikaisia (yli puolet peleistä) on ollut kuusi. Jos nyt oikein muistan, niin Penttisen Jupe, Reunasen Arttu, Suomisen Markus, Ojalan Kasperi ja Lepistön Eero ovat tehneet paluun pelikentille jossain hieman liian aikaisin juuri sen vuoksi, että on ollut liian vähän ukkoja.

Tuon FutisForumin tilaston mukaan UrPSilla on ollut keskimäärin noin 15 pelaajaa kokoonpanossa joka pelissä. Tämä kuitenkin on hyvin vääristynyt tilasto, sillä alkukaudesta oli enemmän sääntö kuin poikkeus, että lähes kaikki vaihtomiehet olivat loukkaantuneina mukana lähinnä seuraamassa peliä ja tarjoamassa tukea, jos tulisi vielä pahempi loukkaantuminen. Alkukaudesta pelaavassa kokoonpanossa oli lähes aina 12-13 tervettä pelaajaa.

Kaiken loukkaantumisselittelyn lisäksi kun otetaan se huomioon, ettei aina kaikki pääse kuitenkaan paikalle. On töitä, lomamatkoja ja pakollisia menoja, niin pakko myöntää, että rinki on joutunut koville tällä kaudella. Mutta en nyt sano, että tämä on UrPSin ainutlaatuinen ongelma. Tästä kärsii varmasti jokainen Nelosen jengi, enemmän tai vähemmän.

Kaikkien aikojen loukkaantumissumasta en tiedä, mutta toivottavasti aiemmin ei ole ollut vastaavaa. Ainakaan minun aktiivisen seurantani aikana ei ole ihan vastaavaa ollut. Ehkä yksittäisiä vaikeita pelejä, mutta ei mitään näin systemaattista.

Kauden puoliväli tilastoiden valossa on seuraavanlainen:

Ottelut 11 (1-2-8) 

Pisteet 5

Pisteitä / ottelu 0,45

Maalisuhde 16-34

Kotona 1-0-3

Pisteitä / ottelu 0,75

Maalisuhde 5-12

Vieraissa 0-2-5

Pisteitä / ottelu 0,28

Maalisuhde 11-22

Tarkoittaen siis yli 3 päästetyä maalia per peli ja vain hieman reilu 1 tehty maali per peli. On vaikea voittaa otteluita näillä tilastoilla. Vain kerran UrPS on päästänyt vain yhden maalin (saldona voitto). Kolmesti UrPS on päästänyt kaksi maalia (saldona yksi tasapeli). Silti joka kerta kun kuulen peleistä raporttia, niin muistetaan mainita, että Koivulan Tomi tarjosi kolmellakin päästetyllä maalilla saumat voittoon.

Kaiken tämän surkeuden keskellä meillä jäi mielestäni paljon jossiteltavaa. Pisteitä olisi voinut ottaa silti paljon enemmän kuin viisi. FC Teivo ja Pelikassit olisi pitänyt pystyä voittamaan vieraissa. TamU-K:ltakin oli tarjolla harvinainen vieraspiste. PP-70 -kotipelistä olisi voinut saada jotain. Parhaimmillaan siis olisi voinut tulla jopa 9 pistettä lisää, jolloin UrPS olisi viivan päällä taistelussa mukana. Erot viivan tuntumassa ovat aika marginaalisia ja varmasti kaikilla muillakin on jossiteltavaa.

Tauon jälkeinen ottelu FC Teivoa vastaan vaikutti juuri oikealta suunnalta. Ilman vaihtomiehiä vieraillut ylöjärveläisnippu tosin ei ole nyt paras mahdollinen mittari. En olisi joka tapauksessa hyväksynyt missään olosuhteissa kotitappiota Teivolle. Sen verran kuitenkin pidän seuraani kilpailukykyisenä. Hyviä onnistumisia kuitenkin Ilarilta (Ojala) ja Lepistöltä (Eero). Oikein mukava nähdä myös Otto (Drude) maalinteossa pitkästä aikaa ja se, ettei Ahtosaaren (Janne) maalivireelle näy nyt loppua.

Ei Palloseura ehkä enää ole kovinkaan uskottavasti putoamistaistelussa mukana. Teoreettisesti mahdollisuudet toki on, mutta vaatisi aikamoisia urotöitä säilyminen. Itse olen vähän asioiden edelle menijä. Oli tilanne syksyllä mikä tahansa, niin tiedän, että tämä joukkue on silloin antanut kaikkensa. Esko Ojala antoi toisen fiksun lainauksen toukokuisessa Forssan Lehden haastattelussa, johon on hyvä tämä päättää. Käykäähän peleissä.

"Katsotaan syksyllä sarjan lopussa mikä on tilanteemme. Pisteitä on silloin varmasti enemmän kuin yksi, mutta onko riittävästi säilymisen suhteen, se on toinen asia."

Tuomittuna putoamaan

Urjalan Palloseuran kausi on ehtinyt edetä jo kahden sarjaottelun verran, joista saldona urjalalaisille on tasan nolla pistettä. Kaksi niukkaa maalin tappiota. Kaksi tapahtumaa, joihin on ollut hieman työtä ja tuskaa hankkia pelimiehiä. Sen verran mitä olen veikkauksia nähnyt alan foorumeilla, niin UrPS on jokaisessa rankattu vähintään putoamistaisteluun, suurimmassa osassa ihan putoamaankin.

Tapahtumat kahden niukan tappion takana ovat kuitenkin olleet lupauksia herättäviä. Teivoa vastaan peli kääntyi viimeisellä vartilla, kun vierailijoiden polttoaine loppui täysin koneesta. Siitä pelistä olisi toki pitänyt jotain tuliaisia olla, mutta tällä kertaa näin. TamU-K:n vieraana en olisi uskonut maalin tappioon mitenkään. UrPS oli jopa lähellä tulla tasoihin ottelun lopussa. Olisin odottanut, että tamperelaiset rökittävät UrPSin miten haluavat. Kummassakaan pelissä piste tai kolme ei olisi ollut vääryys, mutta viimeinen silaus urjalalaisilta kuitenkin puuttui.

Jos vertaillaan kauden alkuja Nelosen ajanlta, niin 2013 vuonna UrPS voitti kauden kolme ensimmäistä ottelua. SW kaatui vieraissa 1-2 ja samoilla lukemilla kaatui myös PP-70 Tampereella. Jags kaatui kotona 5-2.

2014 kausi alkoi 6-2 voitolla SW:stä vieraissa ja sitä seurasi kaksi murskatappiota. TamU-K:lle 6-0 ja PP-70:lle 8-2. Voidaan siis olettaa, että tämän kauden alku mennään ainakin ilman murskatappioita. En nimittäin usko, että reissulta Pelikasseja vastaan ihan murskatappiota on luvassa. Tappio toki voi siitäkin olla ihan mahdollinen. Pelikassit on ymmärtääkseni ollut oikein hyvä jengi.

Jos nollalle pisteelle haluaa jotain selvitystä miettiä, niin kokoonpanossa voi olla yksi syy. UrPS ei suoranaisesti vahvistunut talven aikana, etenkin kun kovalla kohulla joukkueeseen liittynyt Antonio Valenzuela joutui jo jatkamaan matkaansa toisaalle. Kakkosjoukkueen potentiaalisimmat pelaajat nostettiin edustukseen ja lisäksi muutama hyvä pelimies saadaan farmisopimuksen myötä KylVestä lainalle. Mutta jos nyt verrataan vaikka vuoteen 2012 tai 2013, niin onhan tämä joukkue niitä heikompi. Sarjasijoituksen radikaali parantaminen viime vuodesta olisi siis todella kova suoritus. Sen ennallaan pitäminenkin aika kova.

Positiivista on, että kokoonpanon ulkopuolelle on muiden kiireiden tai loukkaantumisten takia jäänyt useita avauksen tason pelaajia, joten ei näihin kahteen peliin pidä liikaa uskoa. Etenkin hyökkäysosastolla (kärki ja laiturit) on operoitu todella kapealla materiaalilla alkukausi. Ojalan (Kasperi), Porttikiven (Pekka), Lepistön (Eero) ja Tillin (Eemeli) paluu kokoonpanoon helpottaa siellä paljon. Harmillista on, että Ilaria (Ojala) ei tulla näkemään kentällä yhtään niin paljoa kuin olisin toivonut.

Tässä vaiheessa on kuitenkin selvää, että UrPSin tulee olla kova jengi kotikentällä pelatakseen ensi kaudellakin Nelosta. Vieraissa pisteitä tulee putoamaan joka tapauksessa, sen verran kovia kotiporukoita tässä sarjassa on.

Sarjan alku on näyttänyt erittäin tasaiselta. Tampereen Nelosesta povattiin viime vuonna ennätystasaista, mutta sitä se ei lopulta ollut. Tälle kesälle edellytykset voisivat olla paremmat, joskin ainakin TamU-K ja ParVi ovat monessa vertailussa omaa luokkaansa. On kuitenkin erittäin hankala sanoa mitään suurempia linjauksia, sillä varmasti muillakin joukkueilla kuin UrPSilla on ollut tuskaa kokoonpanonsa kanssa. Kunnollisia veikkauksia voinee esittää aikaisintaan kesäkuun puolella, kun pelejä on enemmän takana. Siis muitakin kuin pelkästään kärkijengien takana olevia sijoituksia.

UrPS avaa oman kotiurakkansa ensi viikon lauantaina 9.5. VaKPia vastaan. Kyseessä on samalla viime talvena menehtyneen Taneli Pirhosen muisto-ottelu. Mielestäni hieno tapa muistaa pitkäaikaista pelaajaa. Itse sain kunnina pelata UrPS/2:n riveissä kolme vuotta Tanelin kanssa. Lahjakas huippupelaaja, jolla halutessaan (ja ehtiessään) olisi ollut jalkapallonkin puolella mahdollisuudet vaikka mihin. Kunnioitettavaa, että pyöri kakkosjoukkueessa meidän kanssa, vaikka taidot olisi riittäneet heittämällä myös edustuksen avaukseen. Kaiken lisäksi vielä upea persoona, niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Toivottavasti ensi lauantaina nähdään runsaasti ihmisiä katsomossa ja ottelun kahdeksannella peliminuutilla kuullaan suuret ja ansaitut aplodit Tanelille.

Kuva urps.fi (c) Lauri Vuori

Ylijäämää Regions´ Cupista

Raportti - check. Jäikö vielä lisättävää? No jäi vielä ihan vähän. Palataan siis kylmään sunnuntai-iltaan vielä pieneksi hetkeksi.

Pakko myöntää, ettei ollut kovat odotukset sunnuntain suhteen. Yhdet puolivillaiset reenit alla ja vastassa koko talven reenannut ja pelannut ParVi. Kauden ensimmäinen peli ja suoraan tosipeli kyseessä. Tulos tai ulos, kunnon cup-henkeä.

Regions´ Cup on tarjonnut viime vuosina ihan hienoja kokemuksia, mutta parin viime kauden osalta avauskierroksen vastus on osoittautunut vähän turhan kovaksi. Sunnuntaina ei ollut liian kova, mutta oli riittävän kova.

Palloseurasta näki, etä pelituntuma puuttui. Etenkin avausjaksolla kosketukset olivat huolimattomia, syötöt huonoja ja pelinrakentelussa ei uskallettu pelata keskelle taitaville kavereille palloa, jotka olisivat siitä voineet jotain tehdä. Ihan selviä kevään merkkejä. Jännitys näkyi ehkä pahiten Otto Nissin otteista, sillä pallo poltteli muutaman kerran pahasti jaloissa ja mieheen ei uskallettu mennä kunnolla kiinni. Ei missään nimessä se Nissi, jonka minä tunnen. Se, jonka toppariparina pelasin suurimman osan viime kaudesta ja joka pelasteli minua pulasta. Sitä miestä vähän jännitti, mutta ymmärtäähän sen.

Ensimmäisellä puoliajalla peli kuitenkin ehdittiin häviämään. Kaksi maalia omiin, joista kumpikin olisi ollut estettävissä paremmalla pelillä. Ei ehkä tässä pelissä estettävissä, mutta myöhemmin kaudella ParVi tuskin tekee vastaavia.

Toisella jaksolla peli lähti rullaamaan paremmin. ParVi joko vetäytyi fiksusti tai väsyi, meidän asiantuntijaraati ei oikein saanut tätä selville. Kuitenkin, peli parani Palloseuralla huomattavasti. Pelattiin rohkeammin, pelattiin fiksummin ja pelattiin melkein sitä peliä mitä tullaan myöhemminkin näkemään. Laitajuoksut olivat paremmin ajoitettuja ja niihin saatiin syöttöjäkin osumaan. Ei se lopulta kovin kaukana ollut, että jostain olisi se maali tullut aiemmin, mutta Santarannan Samppa siihen vaadittiin. Aivan mahtava maali ja loistava onnistuminen Sampalle heti kauden alkuun. Toivottavasti motivaatiota riittää ja pääsee kokeilemaan jatkossakin. 

Tourun Riku oli kärjessä hyvä, ehdottomasti puhtaat paperit. Jäi avausjaksolla liian monesti yksin, mutta teki hyvää duunia ja oli valppaana hyökkäyksissä. Tekee tällä kaudella todennäköisesti kunnon läpimurron, niin ainakin uskon.

Toinen onnistuja oli ehdottomasti Tillin Eemeli. Teki hyviä nousuja vasemmalta. Paremmalla onnella niistä jostain nousuista olisi tullut maali. Eilen ei ollut vielä se päivä. Rooli alkaa vakiintua edustuksessa laitalinkin paikalle ja se alkaa tuntua luontevalta. Eemeli tekee edelleen ratkaisuja liikaa sen mukaan, että miten joku muu haluaa tai voisi oletettavasti haluta. Sen sijaan, että tekisi edes sen väärän ratkaisun itse. Toinen läpimurto, saa ottaa talteen. Viimeistään siinä vaiheessa, kun intti on ohi.

Muuten taso oli odotettua. No ehkä Koivulan Tomi oli taas parempi mitä muistinkaan. Jannet (Ahtosaari & Huttunen), Otto (Drude), Hepe (Ojala), Ilpo (Ojala), Eero (Lepistö) suorittivat sillö hyvällä tasolla mikä jo tiedettiinkin. Mielenkiinto kohdistui tietenkin keskikentän espanjalaiseen taituriin, Xaviin, kuten valmentaja Ojala oli kaverin nimennyt. Pelin jälkeen juttelin Eskon kanssa ja sanoi, että Antonio oli ollut yllättynyt pelin kovuudesta ja suoraviivaisuudesta. Ei tuo pakkaskeli ja tekonurmikaan ihan luonnollista ympäristöä olleet, joten vielä ei nähty parasta Valenzuelaa mitä tullaan näkemään.

Arvokas pelikokemus, positiviinen peliesitys ja hyvä taistelu. Ei niillä jatkoon menty, mutta niin typerältä kuin se kuulostaakin, niin ei oikein kuulunutkaan mennä. Tämä kävi kuitenkin kovasta harjoituspelistä ja antoi sen mittarin missä tässä vaiheessa mennään. Nyt ei ole mitään hätää, mutta kyllähän tästä on vain parannettava, jotta Urjalassa pelataan Nelosta vielä kesällä 2016. Kaikki on kuitenkin ihan omissa käsissä.

On kuitenkin otettava huomioon, että nopealla mietinnällä tuosta puuttui vielä Penttisen Jupe, Porttikiven Pekka, Ojalan Kasperi, Heleniuksen veljekset kaikki, Suomisen Markus, Reunasen Arttu, joten siellä on vielä ihan kovaa massaa sivussakin. Osa loukkaantumisten takia, osa vielä muuten. Kyllä tässä vielä hyvällä preaseasonilla voidaan saada kovakin kilpailu pelipaikoista.

ParVista sanottakoon sen verran, että ensimmäisen puoliajan pelillä joukkueella ei ole hätää tulevana kesänä. Taistelee todennäköisesti kärkipaikoista kyllä. Jussi Länsimaa ei jää miksikään Vitosen tähdeksi. Tulee tekemään maaleja myös Nelosessa. Ei varmaan 33 kaappia, mutta parikymmentä voisi olla mahdollinen, jos pysyy ehjänä. Sitä en vielä tiedä onko ParVista haastamaan TamU-K:n nousujunaa, mutta kyllä siihen mahdollisuudet voisi olla. Parolassa on tehty monta juttua talven aikana oikein. Enää ei tarvita kabinettinousuja.

Eiköhän se sunnuntain paras opetus kuitenkin ollut, että oli keli mikä tahansa, niin jalkapallo on aina parasta paikanpäällä. 250 kilometriä oli silkkaa nautintoa, kun sai olla taas rakkaan Palloseuran rinnalla.