Palkinnot jakoon

Ensimmäinen kausi blogia on nyt takana. On aika analysoida hieman pelaajistoa ja mikä olisikaan mukavampaa kannanottoa kuin jaella mielikuvituspalkintoja blogin nimissä. Sellaisen poikkeuksen teen ja perinteen aloitan, että Kynä, Pallo ja Jussi palkitsee yhden pelaajan päätösristeilyllä. Koska en suoranaisesti keksinyt mitään vuosittaista palkitsemisperustetta, niin joka vuosi tähän voi hieman soveltaa sen mukaan kenet haluaa palkita. Yksi palkinto jää siis päätösristeilylle 25.10. Vähän jo jännittää, vaikka tiedän kenet aion palkita.

Toivoisin, että blogin lukijat ottaisivat kantaa näihin omiin näkemyksiini palkituista ja esittäisivät omat listansa. En tiedä miten tuo kommentointi blogin alla menee, muttei se toivottavasti kovinkaan vaikeata ole. Jokaiseen kohtaan voi valita myös oman vaihtoehdon, jos olen vaihtoehtojen kanssa mennyt täysin pieleen. Perustelen jokaisen kohdan erikseen ehdokkaiden jälkeen ja vasta sitten paljastan valintani.

Pidemmittä puheitta mennään asiaan. Kuusi palkintoa on jaossa. Enempää en tähän hätään keksinyt. Eiköhän noilla saada miehitys käytyä riittävästi läpi.

Vuoden pelaaja

-          Kasperi Ojala

-          Henri Ojala

-          Jussi-Pekka Penttinen

-          Mikko Alahäivälä

Vuoden pelaaja on se kaikkein isoin palkinto. Siinä katsotaan koko kausi ja haetaan sitä kaikkein arvokkainta kaveria. Tällä haavaa en laske mukaan harjoituksiin osallistumisia, vaan ratkaisu tehdään pelkästään pelien perusteella, koska olen päässyt tätä kautta todistamaan vain pelien kautta.

Vaihtoehdot on kasattu sen mukaan, että kenet kolme olisin valinnut parhaiksi pelaajiksi ja siihen kovin haastaja. Mikko Alahäivälä ei mahtunut alun perin omalle TOP3-listalleni, joilla äänestin UrPSupportersin vuoden tuoppipörssi voittajaa. Kaikki neljä olivat kyllä tämän kauden aikana loistavia.

Vaikka vaihtoehdot ovat hyviä, niin yksi nousee ylitse muiden. Ainoa nelikosta, joka pelasi maalivahtia, topparia ja kärkeä. Kaikkia vielä menestyksekkäästi, paitsi ehkä maalivahtia. 19 sarjamaalia, kolme Regions’ Cup –maalia. Viime kaudella Vitosessa 18 maalia. Huikeaa tasonnostoa sarjatason myötä.

Valintani on: Kasperi Ojala

Vuoden tulokas

-          Janne Huttunen

-          Mikko Alahäivälä

-          Atte Lindbäck

-          Juho Laine

Seuraava kategoria on vuoden tulokas, johon ehdokkaat löytyivät helposti. Jussi Kitinoja tuli sen verran myöhään mukaan, että tiputetaan hänet sen takia ehdokaslistalta pois. Ei mitään negatiivista sanottavaa Jussista ole, erinomainen pelaaja niissä peleissä jotka mieheltä näin.

Tulokkaiden osalta valintatekijöille tulee rajoitteita. Atte Lindbäck pelasi erittäin rikkonaisen kauden ja oli mukana vain murto-osasta kautta. Janne Huttunen loukkaantui puolivälin tienoilla epäonnisesti ja oli koko loppukauden sivussa. Juho Laine paransi kauden mittaan otteitaan ja futsal-maalivahdista kasvoi hankalan alkukauden jälkeen luotettava maalivahti.

Silti vuoden tulokasta miettiessä Mikko Alahäivälä nousee korkeimmalle. Alahäivälä toi mukanaan valtaisan voiman erikoistilannepelaamiseen. Samalla Alahäivälä ahersi kärjen ja keskikentän välillä oikeastaan jokaisessa roolissa ja aika onnistuneesti näkemäni perusteella. Ehkä se laitamiehen paikka oli kaikkein vierain, mutta sitä oli onneksi myös kaikkein vähiten pelattavaksi. Ainoa miinus Mikon kauteen oli varmasti se, ettei hän maalipörssissä sijoittunut Kasperi Ojalaa korkeammalle ja hävisin jallupullon. Tämä annettakoon anteeksi, kun vuoden tulokkaasta puhutaan.

Valintani on: Mikko Alahäivälä

Vuoden konkari

-          Markus Rautio

-          Mikko Nieminen

-          Vesa Silvasti

-          Jussi-Pekka Penttinen

Tulokkaiden rinnalla on aiheellista muistaa myös konkariosastoa. Toivottavasti kukaan ehdolle asetetuista ei pahastu konkaristatuksesta. Pelivuosia kavereilla on kuitenkin takana aika paljon enemmän kuin monella muulla.

Konkariosaston nimilistasta jokaisen kohdalla kyllä ansaitsisi hatun päästä ja varauksettoman kunnioituksen. Sen lisäksi, että jokaisen pelipanos oli vielä erittäin tarpeellinen, niin jokainen on hyvä johtaja ja esimerkki nuoremmille UrPS-pelureille. Joukkue tarvitsee nuoruuden innon lisäksi kokemusta ja varmuutta. Sitä nämä miehet tuovat.

Voittaja tähän kategoriaan on kuitenkin suhteellisen helppo nimetä. Hän pelasi porukasta eniten ja teki ylivoimaisesti eniten maaleja. Kuudella maalilla hän oli sensaatiomaisen yllättäen UrPSin kolmanneksi paras maalintekijä. Puolustuksen johtaja oli erittäin vaarallinen erikoistilanteissa, etenkin pitkissä heitoissa.  Päästetyistä maaleista tai niiden paljoudesta voisi antaa jotain noottia, mutta annetaan mennä ohi nyt tällä erää, kun pidän kautta muuten sen verran onnistuneena.

Vaikka Mikko Nieminen otti useamman tärkeän voiton edustuksen ja kakkosjoukkueen maalilla. Vaikka Markus Rautio paikkasi hienosti puolustajien vajautta ja pelasi osan ajasta aika heikossa pelikunnossa kuitenkin taistellen. Vaikka Vesa Silvasti piti edelleen puolustajat varpaillaan joskin yllättävän vähäisin tehoin, niin Jussi-Pekka Penttinen on konkariosaston kuningas.

Valintani on: Jussi-Pekka Penttinen

Vuoden junnu

-          Eemeli Tilli

-          Markus Suominen

-          Pekka Porttikivi

-          Tomi Koivula

Junnuosasto oli tällä kaudella mielenkiintoisin hetkeen. Tomi Koivula on nelikosta ollut aina vahvimmalla jalansijalla ja torjunut monta hienoa voittoa Palloseuran maalilla. Markus Suominen on pyörinyt pidemmän aikaa edustuksen taustalla ja kakkosjoukkueen puolustuksen johtaja on alkanut hiljalleen ottaa omaa jalansijaa myös edustuksessa. Viimeinen läpimurto on ehkä vielä tekemättä, mutta ensi kaudella se nähdään varmasti.

Pekka Porttikivi nostettiin loppukaudeksi edustuksen riveihin ensi kautta ajatellen. Voimakas ja taitava laitapelaaja aloitti heti ensimmäisen edustuspelinsä avauksessa ja esiintyi muissakin erittäin lupaavasti. Maali jäi vielä tekemättä, mutta Pekka pystyi pelaamaan itseään paikkoihin erinomaisesti, joten tehot seuraavat varmasti perässä. Kakkosjoukkueessa pelasi jo erittäin tehokkaasti aiemmin kesällä.

Eemeli Tilli on toiminut kaksi kautta kakkosjoukkueen keskikentän työmyyränä, joka on tehnyt työnsä hyvin kumpaankin suuntaan kenttää. Edustuksessa rooli on ollut keskikentän sijaan enemmän laidan puolella ja tämä on edustuksessa sopinut erinomaisesti. Pystyy pitämään palloa, haastamaan puolustajia ja jaksaa tehdä töitä.

Valinta on suhteellisen hankala, sillä jokainen nuorista miehistä on pelannut erinomaisesti edustuksen mukana. Valintani kohdistuu kuitenkin siihen nuorukaiseen, joka teki yhden kauden hienoimmista maaleista Parolassa loppukaudesta. Kaksi maalia Nelosessa ja kaksi maalia Regions’ Cupissa. Tämän lisäksi nähtiin vahva murtautuminen haastajaksi edustuksen pelaajille. Jossain vaiheessa päässee pelaamaan myös edustuksessa keskemmälle, mutta ennen kuin siinä kilpailu hellittää, niin kiusaa vastustajia laidalla.

Valintani on: Eemeli Tilli

Vuoden puolustava pelaaja

-          Lauri Helenius

-          Harri Helenius

-          Esa Nikkilä

-          Janne Huttunen

Vuoden puolustavaa pelaaja on itselleni lähellä sydäntä. Suureksi osaksi siksi, että on itse tullut pelattua paljon puolustajan paikkoja, joten osaa ehkä katsoa asioita siltä perspektiiviltä. Tiedän, ettei kyseessä ole mikään helppo paikka. Puolustajien onnistumiset, etenkin yksittäiset sellaiset, harvoin näkyvät isossa kuvassa.

Nostin esille kolme puolustajaa ja yhden puolustavan keskikentän. Heleniuksen Lauri unohdetaan usein kokonaan, kun ylistyssanoja jaetaan peleistä. Kentällä Lauri tekee järjettömän määrän töitä alaspäin ja auttaa vielä hienosti myös hyökkäyksissä. Harvoin näkee Laurin heittävän pitkää palloa, sillä peliä pyritään pelaamaan lyhyemmällä ja nopeammin eteenpäin. Tiedän hänen olevan valmennusjohdon ehdoton luottomies.

Eikä huonommaksi jää velipoika Harri. Hän tekee laitapuolustajan paikalla vakuuttavan varmaa jälkeä pelistä toiseen. Tällä kaudella Harri pääsi jopa paukuttamaan neljä sarjamaalia pilkulta. Vielä toivoisi enemmän Harria vapaapotkuihin, joihin miehen potkutekniikka riittäisi ehdottoman hyvin.

Monesti Jussi-Pekka Penttisen toppariparina esiintynyt Esa Nikkilä oli myös tapansa mukaan luotettava. Onneksi peliminuutteja Penttisen kanssa yhdessä on lukuisia, sillä harjoitusminuutteja ei Helsingistä asuessa juurikaan päässyt kertymään ja näin olln yhteispeliä ei luotu harjoitusten kautta. Arvostan kyllä suuresti käymistä Helsingistä, sillä tällä kaudella opin, että matka on pitkä ja vaivalloinen, etenkin jos ei muita lähtijöitä ollut samalta seudulta.

Janne Huttunen pelasi hyvän alkukauden, johon mahtui pelaamista vähän korkeammallakin ja pari tehtyä maalia alkukauden aikana. Loppukauden pilasi loukkaantuminen, joten todellinen potentiaali koko kauden tähtäimellä jäi urjalalaiselta yleisöltä vielä näkemättä. Janne on ehdottomasti kuitenkin joukkueen tasolle riittävä, aika näyttänee onko vielä parempi.

Valinta on hankala. Vahvimmin omissa papereissa ehdolla oli veljekset Helenius. Kummatkin ovat erittäin vaatimattomia ja kovia pelimiehiä. Tässä valinnassa on mentävä puhtaasti fiiliksen perusteella ja kaunis maali Tervakosken Patoa vastaan Regions’ Cupissa toimikoon ratkaisijana.

Valintani on: Harri Helenius

Vuoden hyökkäävä pelaaja

-          Janne Ahtosaari

-          Henri Ojala

-          Otto Drude

-          Arttu Reunanen

Puolustavan pelaajan rinnalle on vain oikein jakaa hyökkäävän pelaajan palkinto myös. Koska aiemmin päätin, että yksi pelaaja voisi voittaa vain yhden kategorian, niin parhaat maalintekijät Kasperi Ojala ja Mikko Alahäivälä jäivät ns. ilman ehdokkuutta, vaikka kummankin olisi pitänyt listalla olla.

Ehdolla on silti neljä kovaa kaveria. Maaleja koko nelikko teki harmillisen vähän. Olisi nimittäin voinut olla paljon enemmänkin. Drude ja Reunanen laitapelaajina painivat toki hieman eri sarjassa kuin Ojala ja Ahtosaari keskikenttäpelaajina. Drude on nelikon ainoa, joka pelasi yksinäisenä hyökkääjänä. Kaikesta huolimatta kaikkien osaamisesta on saatu nauttia hyökkäyksissä.

Harmillisesti meillä on kotisivuilla vaan maalitilasto, joten en pääse tekemään tarkempaa vertailua syöttöpörssin perusteella. Tiedän UrPSin valmennusjohdon pitävän tarkempaa tilastoa itsellään, joten näistä tilastoista saattaa olla parempaa tietoa risteilyn jälkeen.

Mututuntumalla kuitenkin veikkaan, että Henri Ojalalla noita maalisyöttöjä on tälläkin kaudella ollut paljon. Ojala joutuu kapteenina sanallisesti puuttumaan pelaamiseen paljon, usein jopa hieman liikaa. Ojala pelaa aina parasta peliään, kun saa vain pelata. Kun muukin joukkue pelaa hyvin, ja hän saa keskittyä omaan tekemiseen.

Janne Ahtosaari menetti alkukauden loukkaantumisen takia. Kauden edetessä pidemmälle fanien kesken ”Kuningas” lempinimen saanut Ahtosaari alkoi muistuttaa vanhaa Jannea, jota Urjalassa on totuttu näkemään. Edelliskesän tapaan lämpeni loppukautta kohti.

Drude ja Reunanen kärsivät poissaoloista ja kumpikaan ei voinut olla varma avauspaikastaan. Silti molemmat pelasivat aina hyvin kentällä ollessaan. Reunanen parasta futistaan, kun Janne Ahtosaari oli lähistöllä. Maaleja vaan olisi näiltä kavereilta ollut mukavaa nähdä enemmän.

Ehdokkaat ovat aika samoilla linjoilla tässäkin. Ratkaisu menee siihen pelaajaan, joka pystyi pelillään luomaan eniten tilaa ja paikkoja joukkuetovereille. Sarjatason vaihtuminen rauhoitti hieman taustanousuja maalipaikkoihin. Silti edelleen joukkueen tärkeimpiä yksilöitä, vaikkakin vastuuta erikoistilanteissa voisi jakaa hieman nykyistä enemmän. Ymmärrän, että keskittyminen on välillä liikaa kokokuvassa, mutta usein juuri tuo häiritsee sitä omaa tekemistä, joka parhaimmillaan on joukkueen ehdotonta kärkeä.

Valintani on: Henri Ojala

Kynä, pallo ja Jussi erikoispalkinto: Oscar-palkinto

Blogin erikoispalkinto. Poikani nimellä kulkeva palkinto ei tule lähtemään parhaalle näyttelijälle, vaikka nimi siihen suuntaan viittaakin. Tämä on palkinto, johon kaikki UrPS-pelaajat ja taustavaikuttajat ovat ehdolla.

Nyt jään odottelemaan lukijoiden listoja, perusteluilla tai ilman. Kaikki käy.