Valhe, emävalhe, tilasto – osa 2

Kausi on vedetty päätökseen niin pelillisesti kuin sanallisesti. Kaikkein mielenkiintoisin osuus, eli numerollisesti on kuitenkin vielä tekemättä. Aikaisempina kesinä kotisivuille on ilmestynyt tekstit nimellä kausi numeroina. 2012 voit lukea tästä ja 2011 tekstin tästä.

Käytetään tuota vanhaa pohjaa, jolla lasketaan tämän kauden saavutukset numerorintamalla. Siihen päälle vielä paneudutaan hieman maalipörssiin noin yleisemmin. Tekstillisesti kausi on jo käsitelty, joten suurta paneutumista tässä ei enää tekstin muodossa tuli. Tilasto toimii aina parhaiten niin, että siitä jokainen saa vetää omat johtopäätöksensä.

Vertauskohtana viime kesä, jolloin UrPS nousi Vitosesta Neloseen. Tiedän, että tuo on ehkä maailman huonoin vertaus jo pelkästään sarjatasojen puolesta, mutta saadaan ainakin jotain taustaa aiemmalle.

UrPS 2013 numeroina:

Ottelut: 22 (22)
Voitot: 12 (18)
Tasapelit: 3 (1)
Tappiot: 7 (3) 

Kotiottelut: 11 (11)
Kotivoitot: 5 (11)
Kotitasurit: 1 (0)
Kotitappiot: 5 (0) 

Vierasottelut: 11 (11)
Vierasvoitot: 7 (7)
Vierastasurit: 2 (1)
Vierastappiot: 2 (3) 

Tehdyt maalit: 62 (86)
Päästetyt maalit: 49 (27)
Nollapelit: 1 (7) 

Tehdyt maalit per ottelu: 2,81 (3,9)
Päästetyt maalit per ottelu: 2,22 (1,22) 

Tehdyt maalit kotiotteluissa: 32 (57)
Päästetyt maalit kotiotteluissa: 26 (10)

Tehdyt maalit per kotiottelu: 2,90 (5,18)
Päästetyt maalit per kotiottelu: 2,36 (0,9) 

Tehdyt maalit vierasotteluissa: 30 (29)
Päästetyt maalit vierasotteluissa: 23 (17)

Tehdyt maalit per vierasottelu: 2,72 (2,63)
Päästetyt maalit per vierasottelu: 2,09 (1,54) 

Suurin voitto:
13.6. FJK – UrPS 1-7 (0-3)

Suurin tappio:
17.5. KaVo – UrPS 7-2 (5-0) 

Eniten maaleja yhdessä ottelussa: 9; KaVo – UrPS 7-2

Eniten Palloseuran maaleja yhdessä ottelussa: 7; FJK – UrPS 1-7 

Eniten maaleja tehnyt pelaaja: Kasperi Ojala, 19

Eniten yhdessä ottelussa maaleja tehnyt pelaaja:  3, Kasperi Ojala vs. SW 19.7.

Eniten voittomaaleja: Mikko Alahäivälä & Henri Ojala, 3
Eri maalintekijöitä: 14 (14) 

Keltaisia kortteja: 20 (15)
Punaisia kortteja: 0 (0)
Kortteja per ottelu: 0,90 (0,68) 

Eniten kortteja:
Mikko Alahäivälä 3 (keltaista) + 0 (punaista)

Lauri Helenius 3 + 0

Esa Nikkilä 3 + 0

Tilastoja tutkiessa numerot siis olivat pääosin pienempiä ja ”huonompia” kuin viime vuonna, mutta niinhän sen pystyi olettamaankin. Ensi kaudella saamme vasta vähän vertailukelpoisempia numeroita.

Voittomaalitilastossa pääsi yllättämään, että Kasperi Ojalalla oli 19 maalista ainoastaan kaksi, jotka olivat voittomaaleja. Saman verran teki Janne Ahtosaari. Henri Ojalalla ja Ahtosaarella oli puolet tehdyistä maaleista voittomaaleja. Siinä on kaksi miestä, jotka on olleet ratkaisunhetkillä hereillä.

Nelosen maalipörssiä tutkittiin toisessa tilastoblogissa heinäkuussa. Nyt on hyvä ottaa tuo sama tilasto esiin ja verrata aiempaan tilanteeseen, jotta näkee hieman tuota kehitystä loppukautta kohden.

Maalipörssi (nimi, joukkue, maalimäärä, suluissa maalimäärä edellisen vertailun aikaan jos sellainen löytyi)

Vesa Pajula, TP-49, 27 (17)

Tommi Lehtimäki, LeKi, 23 (9)

Kasperi Ojala, UrPS, 19 (9)

Johannes Pulkki, KaVo, 16 (6)

Miska Virkki, VaKP, 16 (8)

Ivo Dankov, PP-70, 14 (-)

Sami Sokuri, Jags, 13 (8)

Ahmed Al-Tallab, KaVo 12 (-)

Lauri Helin, FC Teivo, 11 (5)

Kai-Pekka Tuomisto, SW, 11 (6)

Jussi Mäkinen, VaKP, 9 (-)

Joonas Saariniemi, TP-49, 9 (7)

Mikko Alahäivälä, UrPS, 8 (-)

Vesa Pajula tuon maalipörssin odotetusti vei, mutta Tommi Lehtimäki oli syyskauden kovin maalipiiska 14 maalillaan. En muista oliko tuohon mennessä Ivo Dankov pelannut vielä yhtään peliä, mutta hänenkin maalimääränsä on todella kova, kun ottaa huomioon hänen loukkaantumisen alkukaudesta.

UrPS teki lopulta toiseksi eniten maaleja sarjassa. Ainoastaan sarjakäki KaVo viimeisteli enemmän täysosumia. Vastapainoksihan Palloseura päästi ison tukun maaleja, mutta kauden loppua kohti mennessä tuo määrä ei yltynyt ihan älyttömän isoksi. Seitsemänneksi vähiten maaleja Palloseura lopulta päästi, joten siinä kategoriassa mentiin keskikastiin.

Tämä lienee näiltä osin kauden viimeinen kirjoitus. Pieni muistelo voi vielä päätösristelyn jälkeen olla paikallaan, jos sieltä jotain oleellista tarttuu mukaan. Kirjoittelu ei lopu kokonaan, mutta kirjoituksissa aletaan hiljalleen suunnata kohti ensi kautta. Yritän talven aikana hoitaa haastatteluja myös, jotta saadaan pidettyä hieman mielenkiintoa yllä. Poistumisia UrPS-aiheista saatetaan myös nähdä talven aikaa muutamia. Mitään suoranaista suunnitelmaa ei jatkolle ole, mutta hyvä kirjoitustahti pyritään pitämään yllä.

Palkinnot jakoon

Ensimmäinen kausi blogia on nyt takana. On aika analysoida hieman pelaajistoa ja mikä olisikaan mukavampaa kannanottoa kuin jaella mielikuvituspalkintoja blogin nimissä. Sellaisen poikkeuksen teen ja perinteen aloitan, että Kynä, Pallo ja Jussi palkitsee yhden pelaajan päätösristeilyllä. Koska en suoranaisesti keksinyt mitään vuosittaista palkitsemisperustetta, niin joka vuosi tähän voi hieman soveltaa sen mukaan kenet haluaa palkita. Yksi palkinto jää siis päätösristeilylle 25.10. Vähän jo jännittää, vaikka tiedän kenet aion palkita.

Toivoisin, että blogin lukijat ottaisivat kantaa näihin omiin näkemyksiini palkituista ja esittäisivät omat listansa. En tiedä miten tuo kommentointi blogin alla menee, muttei se toivottavasti kovinkaan vaikeata ole. Jokaiseen kohtaan voi valita myös oman vaihtoehdon, jos olen vaihtoehtojen kanssa mennyt täysin pieleen. Perustelen jokaisen kohdan erikseen ehdokkaiden jälkeen ja vasta sitten paljastan valintani.

Pidemmittä puheitta mennään asiaan. Kuusi palkintoa on jaossa. Enempää en tähän hätään keksinyt. Eiköhän noilla saada miehitys käytyä riittävästi läpi.

Vuoden pelaaja

-          Kasperi Ojala

-          Henri Ojala

-          Jussi-Pekka Penttinen

-          Mikko Alahäivälä

Vuoden pelaaja on se kaikkein isoin palkinto. Siinä katsotaan koko kausi ja haetaan sitä kaikkein arvokkainta kaveria. Tällä haavaa en laske mukaan harjoituksiin osallistumisia, vaan ratkaisu tehdään pelkästään pelien perusteella, koska olen päässyt tätä kautta todistamaan vain pelien kautta.

Vaihtoehdot on kasattu sen mukaan, että kenet kolme olisin valinnut parhaiksi pelaajiksi ja siihen kovin haastaja. Mikko Alahäivälä ei mahtunut alun perin omalle TOP3-listalleni, joilla äänestin UrPSupportersin vuoden tuoppipörssi voittajaa. Kaikki neljä olivat kyllä tämän kauden aikana loistavia.

Vaikka vaihtoehdot ovat hyviä, niin yksi nousee ylitse muiden. Ainoa nelikosta, joka pelasi maalivahtia, topparia ja kärkeä. Kaikkia vielä menestyksekkäästi, paitsi ehkä maalivahtia. 19 sarjamaalia, kolme Regions’ Cup –maalia. Viime kaudella Vitosessa 18 maalia. Huikeaa tasonnostoa sarjatason myötä.

Valintani on: Kasperi Ojala

Vuoden tulokas

-          Janne Huttunen

-          Mikko Alahäivälä

-          Atte Lindbäck

-          Juho Laine

Seuraava kategoria on vuoden tulokas, johon ehdokkaat löytyivät helposti. Jussi Kitinoja tuli sen verran myöhään mukaan, että tiputetaan hänet sen takia ehdokaslistalta pois. Ei mitään negatiivista sanottavaa Jussista ole, erinomainen pelaaja niissä peleissä jotka mieheltä näin.

Tulokkaiden osalta valintatekijöille tulee rajoitteita. Atte Lindbäck pelasi erittäin rikkonaisen kauden ja oli mukana vain murto-osasta kautta. Janne Huttunen loukkaantui puolivälin tienoilla epäonnisesti ja oli koko loppukauden sivussa. Juho Laine paransi kauden mittaan otteitaan ja futsal-maalivahdista kasvoi hankalan alkukauden jälkeen luotettava maalivahti.

Silti vuoden tulokasta miettiessä Mikko Alahäivälä nousee korkeimmalle. Alahäivälä toi mukanaan valtaisan voiman erikoistilannepelaamiseen. Samalla Alahäivälä ahersi kärjen ja keskikentän välillä oikeastaan jokaisessa roolissa ja aika onnistuneesti näkemäni perusteella. Ehkä se laitamiehen paikka oli kaikkein vierain, mutta sitä oli onneksi myös kaikkein vähiten pelattavaksi. Ainoa miinus Mikon kauteen oli varmasti se, ettei hän maalipörssissä sijoittunut Kasperi Ojalaa korkeammalle ja hävisin jallupullon. Tämä annettakoon anteeksi, kun vuoden tulokkaasta puhutaan.

Valintani on: Mikko Alahäivälä

Vuoden konkari

-          Markus Rautio

-          Mikko Nieminen

-          Vesa Silvasti

-          Jussi-Pekka Penttinen

Tulokkaiden rinnalla on aiheellista muistaa myös konkariosastoa. Toivottavasti kukaan ehdolle asetetuista ei pahastu konkaristatuksesta. Pelivuosia kavereilla on kuitenkin takana aika paljon enemmän kuin monella muulla.

Konkariosaston nimilistasta jokaisen kohdalla kyllä ansaitsisi hatun päästä ja varauksettoman kunnioituksen. Sen lisäksi, että jokaisen pelipanos oli vielä erittäin tarpeellinen, niin jokainen on hyvä johtaja ja esimerkki nuoremmille UrPS-pelureille. Joukkue tarvitsee nuoruuden innon lisäksi kokemusta ja varmuutta. Sitä nämä miehet tuovat.

Voittaja tähän kategoriaan on kuitenkin suhteellisen helppo nimetä. Hän pelasi porukasta eniten ja teki ylivoimaisesti eniten maaleja. Kuudella maalilla hän oli sensaatiomaisen yllättäen UrPSin kolmanneksi paras maalintekijä. Puolustuksen johtaja oli erittäin vaarallinen erikoistilanteissa, etenkin pitkissä heitoissa.  Päästetyistä maaleista tai niiden paljoudesta voisi antaa jotain noottia, mutta annetaan mennä ohi nyt tällä erää, kun pidän kautta muuten sen verran onnistuneena.

Vaikka Mikko Nieminen otti useamman tärkeän voiton edustuksen ja kakkosjoukkueen maalilla. Vaikka Markus Rautio paikkasi hienosti puolustajien vajautta ja pelasi osan ajasta aika heikossa pelikunnossa kuitenkin taistellen. Vaikka Vesa Silvasti piti edelleen puolustajat varpaillaan joskin yllättävän vähäisin tehoin, niin Jussi-Pekka Penttinen on konkariosaston kuningas.

Valintani on: Jussi-Pekka Penttinen

Vuoden junnu

-          Eemeli Tilli

-          Markus Suominen

-          Pekka Porttikivi

-          Tomi Koivula

Junnuosasto oli tällä kaudella mielenkiintoisin hetkeen. Tomi Koivula on nelikosta ollut aina vahvimmalla jalansijalla ja torjunut monta hienoa voittoa Palloseuran maalilla. Markus Suominen on pyörinyt pidemmän aikaa edustuksen taustalla ja kakkosjoukkueen puolustuksen johtaja on alkanut hiljalleen ottaa omaa jalansijaa myös edustuksessa. Viimeinen läpimurto on ehkä vielä tekemättä, mutta ensi kaudella se nähdään varmasti.

Pekka Porttikivi nostettiin loppukaudeksi edustuksen riveihin ensi kautta ajatellen. Voimakas ja taitava laitapelaaja aloitti heti ensimmäisen edustuspelinsä avauksessa ja esiintyi muissakin erittäin lupaavasti. Maali jäi vielä tekemättä, mutta Pekka pystyi pelaamaan itseään paikkoihin erinomaisesti, joten tehot seuraavat varmasti perässä. Kakkosjoukkueessa pelasi jo erittäin tehokkaasti aiemmin kesällä.

Eemeli Tilli on toiminut kaksi kautta kakkosjoukkueen keskikentän työmyyränä, joka on tehnyt työnsä hyvin kumpaankin suuntaan kenttää. Edustuksessa rooli on ollut keskikentän sijaan enemmän laidan puolella ja tämä on edustuksessa sopinut erinomaisesti. Pystyy pitämään palloa, haastamaan puolustajia ja jaksaa tehdä töitä.

Valinta on suhteellisen hankala, sillä jokainen nuorista miehistä on pelannut erinomaisesti edustuksen mukana. Valintani kohdistuu kuitenkin siihen nuorukaiseen, joka teki yhden kauden hienoimmista maaleista Parolassa loppukaudesta. Kaksi maalia Nelosessa ja kaksi maalia Regions’ Cupissa. Tämän lisäksi nähtiin vahva murtautuminen haastajaksi edustuksen pelaajille. Jossain vaiheessa päässee pelaamaan myös edustuksessa keskemmälle, mutta ennen kuin siinä kilpailu hellittää, niin kiusaa vastustajia laidalla.

Valintani on: Eemeli Tilli

Vuoden puolustava pelaaja

-          Lauri Helenius

-          Harri Helenius

-          Esa Nikkilä

-          Janne Huttunen

Vuoden puolustavaa pelaaja on itselleni lähellä sydäntä. Suureksi osaksi siksi, että on itse tullut pelattua paljon puolustajan paikkoja, joten osaa ehkä katsoa asioita siltä perspektiiviltä. Tiedän, ettei kyseessä ole mikään helppo paikka. Puolustajien onnistumiset, etenkin yksittäiset sellaiset, harvoin näkyvät isossa kuvassa.

Nostin esille kolme puolustajaa ja yhden puolustavan keskikentän. Heleniuksen Lauri unohdetaan usein kokonaan, kun ylistyssanoja jaetaan peleistä. Kentällä Lauri tekee järjettömän määrän töitä alaspäin ja auttaa vielä hienosti myös hyökkäyksissä. Harvoin näkee Laurin heittävän pitkää palloa, sillä peliä pyritään pelaamaan lyhyemmällä ja nopeammin eteenpäin. Tiedän hänen olevan valmennusjohdon ehdoton luottomies.

Eikä huonommaksi jää velipoika Harri. Hän tekee laitapuolustajan paikalla vakuuttavan varmaa jälkeä pelistä toiseen. Tällä kaudella Harri pääsi jopa paukuttamaan neljä sarjamaalia pilkulta. Vielä toivoisi enemmän Harria vapaapotkuihin, joihin miehen potkutekniikka riittäisi ehdottoman hyvin.

Monesti Jussi-Pekka Penttisen toppariparina esiintynyt Esa Nikkilä oli myös tapansa mukaan luotettava. Onneksi peliminuutteja Penttisen kanssa yhdessä on lukuisia, sillä harjoitusminuutteja ei Helsingistä asuessa juurikaan päässyt kertymään ja näin olln yhteispeliä ei luotu harjoitusten kautta. Arvostan kyllä suuresti käymistä Helsingistä, sillä tällä kaudella opin, että matka on pitkä ja vaivalloinen, etenkin jos ei muita lähtijöitä ollut samalta seudulta.

Janne Huttunen pelasi hyvän alkukauden, johon mahtui pelaamista vähän korkeammallakin ja pari tehtyä maalia alkukauden aikana. Loppukauden pilasi loukkaantuminen, joten todellinen potentiaali koko kauden tähtäimellä jäi urjalalaiselta yleisöltä vielä näkemättä. Janne on ehdottomasti kuitenkin joukkueen tasolle riittävä, aika näyttänee onko vielä parempi.

Valinta on hankala. Vahvimmin omissa papereissa ehdolla oli veljekset Helenius. Kummatkin ovat erittäin vaatimattomia ja kovia pelimiehiä. Tässä valinnassa on mentävä puhtaasti fiiliksen perusteella ja kaunis maali Tervakosken Patoa vastaan Regions’ Cupissa toimikoon ratkaisijana.

Valintani on: Harri Helenius

Vuoden hyökkäävä pelaaja

-          Janne Ahtosaari

-          Henri Ojala

-          Otto Drude

-          Arttu Reunanen

Puolustavan pelaajan rinnalle on vain oikein jakaa hyökkäävän pelaajan palkinto myös. Koska aiemmin päätin, että yksi pelaaja voisi voittaa vain yhden kategorian, niin parhaat maalintekijät Kasperi Ojala ja Mikko Alahäivälä jäivät ns. ilman ehdokkuutta, vaikka kummankin olisi pitänyt listalla olla.

Ehdolla on silti neljä kovaa kaveria. Maaleja koko nelikko teki harmillisen vähän. Olisi nimittäin voinut olla paljon enemmänkin. Drude ja Reunanen laitapelaajina painivat toki hieman eri sarjassa kuin Ojala ja Ahtosaari keskikenttäpelaajina. Drude on nelikon ainoa, joka pelasi yksinäisenä hyökkääjänä. Kaikesta huolimatta kaikkien osaamisesta on saatu nauttia hyökkäyksissä.

Harmillisesti meillä on kotisivuilla vaan maalitilasto, joten en pääse tekemään tarkempaa vertailua syöttöpörssin perusteella. Tiedän UrPSin valmennusjohdon pitävän tarkempaa tilastoa itsellään, joten näistä tilastoista saattaa olla parempaa tietoa risteilyn jälkeen.

Mututuntumalla kuitenkin veikkaan, että Henri Ojalalla noita maalisyöttöjä on tälläkin kaudella ollut paljon. Ojala joutuu kapteenina sanallisesti puuttumaan pelaamiseen paljon, usein jopa hieman liikaa. Ojala pelaa aina parasta peliään, kun saa vain pelata. Kun muukin joukkue pelaa hyvin, ja hän saa keskittyä omaan tekemiseen.

Janne Ahtosaari menetti alkukauden loukkaantumisen takia. Kauden edetessä pidemmälle fanien kesken ”Kuningas” lempinimen saanut Ahtosaari alkoi muistuttaa vanhaa Jannea, jota Urjalassa on totuttu näkemään. Edelliskesän tapaan lämpeni loppukautta kohti.

Drude ja Reunanen kärsivät poissaoloista ja kumpikaan ei voinut olla varma avauspaikastaan. Silti molemmat pelasivat aina hyvin kentällä ollessaan. Reunanen parasta futistaan, kun Janne Ahtosaari oli lähistöllä. Maaleja vaan olisi näiltä kavereilta ollut mukavaa nähdä enemmän.

Ehdokkaat ovat aika samoilla linjoilla tässäkin. Ratkaisu menee siihen pelaajaan, joka pystyi pelillään luomaan eniten tilaa ja paikkoja joukkuetovereille. Sarjatason vaihtuminen rauhoitti hieman taustanousuja maalipaikkoihin. Silti edelleen joukkueen tärkeimpiä yksilöitä, vaikkakin vastuuta erikoistilanteissa voisi jakaa hieman nykyistä enemmän. Ymmärrän, että keskittyminen on välillä liikaa kokokuvassa, mutta usein juuri tuo häiritsee sitä omaa tekemistä, joka parhaimmillaan on joukkueen ehdotonta kärkeä.

Valintani on: Henri Ojala

Kynä, pallo ja Jussi erikoispalkinto: Oscar-palkinto

Blogin erikoispalkinto. Poikani nimellä kulkeva palkinto ei tule lähtemään parhaalle näyttelijälle, vaikka nimi siihen suuntaan viittaakin. Tämä on palkinto, johon kaikki UrPS-pelaajat ja taustavaikuttajat ovat ehdolla.

Nyt jään odottelemaan lukijoiden listoja, perusteluilla tai ilman. Kaikki käy.

UrPS 2013 – Ensimmäinen kausi Nelosessa positiivisesti läpi

Urjalan Palloseuran kausi Tampereen Nelosessa päättyi reilu viikko sitten, kun LeKi-futiksen kanssa pisteet tasattiin Hakkarin kentällä 0-0 numeroin. Ensimmäinen kausi Nelosessa päättyi neljänteen sijoitukseen tasaisessa sarjassa, joka kärjen takana pysyi jännittävänä aina viimeiselle kierrokselle asti. Neljäs sijoitus on ehdottomasti positiivinen yllätys, joskin puolivälissä kautta joukkue alustavasti sopikin, että puolivälin kolmas sija olisi säilytetty loppuun asti.

Pre-season jälleen hyvällä hengellä

Kesän 2012 tapaan harjoituskausi eteni hyvällä fiiliksellä. Tappioton harjoituskausi sisälsi hyvin perinteisiä tapahtumia. Kausi alkoi jälleen ParVin vieraana Pullerin hallissa ja jälleen kerran peli päättyi tasatulokseen. Tämän harjoituskauden uutuus oli harjoituspeli FJK:ta vastaan. Tuolloin vielä Ivo Dankovilla vahvistettu FJK hävisi pelin lopulta 1-2 lukemin, joten UrPS jatkoi vahvassa myötätuulessa.

Palloseura haki ensimmäistä Wanha Apteekki-turnauksen voittoa kauden alla Parolasta. Tällä kertaa urjalalaiset olivat jo lähellä. HJS-A ja LaVe kaatuivat matkalla finaaliin, mutta LeKi-futis oli loppuottelussa etevämpi rangaistuspotkukilpailussa. Onneksi kaudella mitään ei ratkaistu pilkuilta, sillä UrPS tuntuu olevan niissä aivan jäässä. Aivan kuten Vitosen piirinmestaruusfinaalissa viime syksynä SW:tä vastaan.

Harjoituskausi antoi jälleen hyvät lähtökohdat kautta ajatellen. Toki oli tiedossa, että vastus viime kesästä kovenee huomattavasti, mutta ei sitä missään vaiheessa lähdetty pelkäämään tai epäilemään omia mahdollisuuksia.

Vahvistukset pöytään ja kohti uutta kautta

Kevät oli urjalalaisen jalkapallon ystäville mielenkiintoista aikaa. Sarjatason vaihtuminen tarkoitti myös vahvistusten hankkimista, vaikka runko pysyi pääosin kasassa. UrPS-kannattajat saivatkin kuiskuttelun aihetta, kun joukkueeseen liittyi suhteellisen nopealla aikataululla neljä nimeä. Mikko Alahäivälä, Janne Huttunen, Atte Lindbäck ja Juho Laine toivat materiaaliin kaivattua laajuutta ja lisää taistelua pelipaikoista. Loppukaudesta vielä Jussi Kitinoja toi lisää laajuutta puolustusosastolle, josta Janne Huttunen putosi loukkaantumisen takia pois.

Juho Laine saapui vahvistamaan maalivahtiosastoa ja vaikka kokoonpanossa oli kolmekin maalivahtia, niin keskiviikkoinen FJK-kotipeli loppukaudesta meni niin, että Kasperi Ojala joutui maalinsuulle. Kertoo hyvin siitä, että sarjataso on vielä sellainen, että yllätyksiin olisi varauduttava todenteolla.

Vahvistusten myötä paletti joukkueen pelitavasta ja siihen sopivista miehistä alkoi muodostua. Kaikkien miesten ollessa ehjänä näytti jopa, että keskikentän keskustaan ja kärkeen oli ylitarjontaa, mutta todellisuudessa näin ei missään vaiheessa ollut. Riittävästi vaihtomiehiä oli pääosa kaudesta, mutta muutaman kerran penkki jäi jopa kapeaksi.

Lopulta kuitenkin näytti siltä, että vahvistusten osuus oli aivan riittävä, eikä viime kaudelta tuttu erinomainen joukkuehenki rikkoontunut uusien pelaajien osalta. Jokainen vahvistus oli todella vahvistus ja heidän kaikkien peliaika oli perusteltavissa. Eivät kaikki mitään automaattisia aloittajia olleet tai sellaisia, joita ilman ei olisi missään nimessä pärjätty, mutta jokainen kyllä vahvisti kokoonpanoa kentällä ollessaan. Niiden puolesta tilanne oli oikein hyvä.

Regions’ Cupista lähtökohdat peleille

UrPS osallistui jo toistamiseen Suomen Regions’ Cupiin. Viime vuonna vastaava cup päättyi kolmannelle kierrokselle, kun Kolmosessa pelannut Toejoen Veikot oli lopulta kotikentällään parempi. Tämän vuoden osalta matka oli suunnilleen samanlainen.

Avauskierroksen farssimainen kohtaaminen Kutosessa pelaavaa HirPyä vastaan päättyi ensin 2-2 tasatulokseen valojen sammuttua kentältä. Myöhemmin pelattu uusinta päättyi sitten 1-8 voittoon. Yllättävän uusinnan jälkeen toinen kierros tuli todella nopeasti ja helatorstaiaamupäivällä pelattu peli Ikurin Virettä vastaan vedettiin läpi suunnilleen sillä miehistöllä, joka paikalle vaan saatiin. 0-5 voitosta ei kuitenkaan jäänyt epäselvyyksiä ja kolmannella kierroksella taso koveni huolella.

Kolmosessa pelaava Tervakosken Pato arvottiin Urjalaan kolmannella kierroksella. Luvassa oli siis hyvä mahdollisuus haastaa sarjaporrasta ylempänä oleva joukkue omalla kotikentällä. Tiukka peliohjelma pakotti tämänkin pelin arkipeliksi ja suhteellisen kovaan peliputkeen. Pato voitti lopulta 1-2 numeroin jatkoajan jälkeen, mutta jälleen Palloseuran esitys oli hyvä. Ensi kaudeksi tavoitteena on pakko olla vähintään neljäs kierros. Toki paljon riippuu arpaonnesta, mutta nyt UrPS oli jo niin lähellä.

Unelma-alku kauteen

Kausi alkoi UrPSin kohdalta upealla tavalla. Kahden ensimmäisen pelin osalta kummallakin kerralla vieraissa pelannut Palloseura oli selkä seinää vasten tappiolla vieraskentällä, mutta nousi loppuhetkien voittomaalilla voittoon. Sastamalassa Mikko Alahäivälä ratkaisi 83. peliminuutilla ja Tampereella Vesa Silvasti 86. peliminuutilla. Henkinen vahvuus näkyi heti kauden alussa.

Kauden kotiavauksessa Jags kaatui hieman numerollisesti helpommin, kun 5-2 voitto piti Palloseuran saldon kolmen pelin jälkeen puhtaana. Sarjataulukossa UrPS heilui kärjessä, mutta tilannetta hieman sotkivat eri pelimäärät, jolloin kärkipaikka saattoi vaihtua, kun kavereilla oli enemmän pelejä alla.

Kauden alun loistavat otteet saivat urjalalaisen jalkapalloyleisön varmasti toiveikkaaksi, mutta henkseleiden paukutteluun se ei nähdäkseni johtanut. Hankalasta alkuasetelmasta yhdeksän pistettä oli varmasti yli jokaisen tavoitteen ja odotuksen.

Kylmä suihku

Todellinen herätys sarjatasolle tuli neljännellä pelikierroksella, kun UrPS matkusti KaVon vieraaksi. Nousuun kautensa päättänyt KaVo oli tyly vieras urjalalaisille ja 7-1 kotivoitto palautti Palloseuran maanpinnalle. Toki yksittäinen tappio ei pitkässä juoksussa merkitse kovinkaan paljoa, mutta tappio pysäytti hetkeksi ja varmasti kaikki optimistisimmat kaverit heräsivät takaisin todellisuuteen.

KaVolle kärsittyä tappiota seurasi vielä toinenkin tappio, kun kaksi päivää tappiollisen Regions’ Cup-ottelun Patoa vastaan jälkeen TP-49 kävi ryöstämässä pisteet Urjalasta 2-3 numeroin. Tämä peli on ehkä jättänyt itselleni eniten jossiteltavaa tämän kauden osalta. UrPS näytti selvästi väsyneeltä ja tätä vierailijat hyödynsivät ankarasti. Tasaisessa sarjassa Palloseura pysyi kuitenkin tappioista huolimatta kärkitaistelussa mukana. Viisi ottelua ja kaksi tappiota kuulosti kuitenkin ihan realistiselta avaukselta nousijajoukkueelle.

Voittoputki ja tappioputki

Kolmen ottelun voittoputki kauden alussa toistui muutaman heikomman pelin jälkeen. Kahta tappiota seurasi vielä tasapeli NePaa vastaan, mutta sen jälkeen Palloseura taas kokosi rivinsä ja uusi kolmen ottelun voittoputki syntyi. FC Teivo, FJK ja ParVi kaatuivat matkalla ennen seuraavaa kylmää suihkua, jonka tarjosi sarjakakkonen VaKP. 5-1 kotivoitto ei jättänyt kovinkaan paljoa jossiteltavaa urjalalaisille.

Kyseiset putket menivät kuitenkin kauden pisimpien joukkoon. UrPS kykeni kaudella kahdesti kolmeen peräkkäiseen voittoon ja pisin tappioputki oli vain kahden ottelun mittainen. Pisin voitoton putki sitten kolme ottelua, joten valmennusjohto on onnistunut loistavasti unohtamaan tappiolliset pelit ja siirtämään keskittymisen eteenpäin. Tietenkin hieman sääli, ettei pidempiä voittoputkia enää tullut, mutta nuo kaksi putkea pitivät UrPSin kärkitaistelussa mukana ja erossa pudotusviivasta.

UrPS mukana kärkitaistelussa

UrPS oli käytännössä koko kauden mukana kärkitaistelussa. KaVo meni menojaan jo hyvissä ajoin ja vain hieman heikompi syyskuu piti tilannetta edes näennäisesti mielenkiintoisena. UrPSin ehkä realistisimpana tavoitteena oli sarjan kakkospaikka, johon mahdollisuudet oli olemassa oikeastaan loppuun asti. Kakkospaikan viimeiset teoreettiset mahdollisuudet tuhriintuivat siihen, ettei UrPS onnistunut toiseksi viimeisellä kierroksella voittamaan VaKPia kotikentällä. Siihen asti olivat mahdollisuudet vaikka mihin. VaKPille kärsitty kotitappio, jossa Jussi Rajala viimeisteli viime hetkien voittomaalin, oli varmasti kauden kovin kolaus. En muista niin paljoa pettyneitä naamoja UrPSupporters-riveissä hetkeen.

Ehkä todellisuudessa ykkös- ja kakkospaikka karkasivat jo hyvissä ajoin. Ei teoreettisesti, mutta realistisessa mielessä. Kolmospaikka oli koko ajan ihan haarukassa. Harmillisesti päätöskierroksella PP-70 meni ohi maalisuhteella. Päätösottelusta olisi lopulta riittänyt mikä tahansa voitto, kun NePa hävisi oman ottelunsa FC Teivolle.

Kärkitaistelussa tuli kuitenkin usein maalailtua omalta kohdalta paljon parempia näkymiä, mitä ehkä todellisuudessa edes haettiin. Koska teoreettiset mahdollisuudet olivat melkein koko ajan vaikka mihin, niin kyllä niitä tuli ylläpidettyä. Itse olisin varmaan hieman hihitellyt, jos joku olisi väittänyt UrPSin sijoittuvan avauskaudella Nelosessa neljänneksi ja taistelisi kärkipaikoista loppuun asti. Kyllä tämä tietyllä tavalla pääsi yllättämään.

Nousijoiden aatelia

Realistisinta kaikessa vertailussa on tehdä se toisiin nousijajoukkueisiin. Silloin tilanne on kaikilla suunnilleen sama. Viime vuoden Vitosesta Neloseen nousi poikkeuksellisesti neljä joukkuetta. Näistä Nelosessa pelaa edelleen ensi kaudella UrPSin lisäksi vain LeKi-futis, joka varmisti oman paikkansa vasta viimeisten kierrosten aikana.

Hyvän kevätkauden pelannut SW romahti täysin syyskaudella ja FC Teivo konttasi käytännössä koko kauden. UrPSin keskinäisissä peleissä muita nousijoita vastaan ainoastaan päätöskierroksella Palloseura ei ollut voitokas. Tasapeliin päättynyt peli oli ainoa kauneusvirhe muiden nousijajoukkueiden rinnalla. UrPSin 39 pisteestä 16 tuli muilta nousijajoukkueilta.

Lähtökohtaisesti en tietenkään tiedä miten muut nousijajoukkueet vahvistuivat, mutta asia on pakko nähdä niin, että Urjalassa nousuun tiedetyt vaatimukset olivat varmasti parhaalla tasolla ja työtä tehtiin selkeän päämäärän eteen.

Epätasainen syksy

Palloseuran kohtaloksi koitui lopulta erittäin epätasainen syksy. Syyskaudella Palloseura ei kyennyt kahteen peräkkäiseen voittoon, mutta toisaalta missään vaiheessa ei tullut kahta peräkkäistä tappiota. Vuoristoratamainen syksy poisti suurimmat nousupuheet, mutta todellisuuden nimissä kaikki nousupuheet taisivat olla ihan läppää tai maltillista liioittelua. Kolmospaikan karkaaminen johtanee tiensä kyllä tähän epätasaisuuteen.

Syitä tähän epätasaisuuteen voidaan etsiä ainakin kokoonpanon elämisestä. Puolustuslinja kärsi loukkaantumisista, kun sekä Janne Huttunen että Markus Rautio olivat poissa kokoonpanosta loppukaudesta. Jussi Kitinoja paikkasi erinomaisesti, mutta kun hän Esa Nikkilä ja Jussi-Pekka Penttinen eivät ihan jokaiseen peliin ehtineet, niin varamiehisyyttä tarvittiin.

Kaikki taisi konkretisoitua parhaiten tai pahiten ottelussa VaKPia vastaan, kun puolustuslinjassa olivat nimet Arttu Reunanen-Kasperi Ojala-Markus Suominen-Harri Helenius. Kaksi puolustajaa, joista toinen oli tuossa vaiheessa kakkosjoukkueen mies. Kasperi nyt on pelannut topparinakin, mutta ei se hänelle ihan luonnollinen paikka ole. Arttu oli aika uudessa paikassa laitapakkina, mutta suoriutui kokokuvassa ihan kelvollisesti.

Toinen tekijä, joka nousee esiin syksyn epätasaisuutta miettiessä, on harjoitusinnon katoaminen. Kesällä yhteistreenit kakkosjoukkueen kanssa keräsivät joka kerta vähintään 15 innokasta kaveria, mutta hyvissä ajoin kauden loppua tuo into loppui ja sama epätasaisuus näkyi myös kakkosjoukkueen otteissa. Kyllähän 1-2 kertaa viikossa treenaaminen ja sen lopettaminen aiheuttavat niin, että ehdottomasti se vaikuttaa pelisuoritukseen. Kyllä siinä varmuus kärsii.

Kun syksy tulee, niin alkaa opiskelut ja muut menot, joten ei se nyt mitenkään tavatonta ole. Kiinnostuksen ylläpito loppuun asti onkin valmennusjohdon haaste tulevaa ajatellen. Tosin näin on tainnut mennä jo vuosien ajan, joten ehkä tämän vaan kuuluu mennä näin.

Erikoistilannepelaamisen varassa?

UrPS sai jonkin verran kritisointia alan foorumeilla vahvasta erikoistilannepelaamisesta. Lähinnä siis siitä, että joukkue olisi ollut täysin niiden varassa. Heti alkuun on todettava, että Mikko Alahäivälän saapuminen joukkueeseen nosti rajaheittojen vaarallisuuden potenssiin kymmenen. Alahäivälän kovat heitot tavoittivat monta kertaa kauden mittaan Jussi-Pekka Penttisen ja Kasperi Ojalan päät ja suurimman osan syntyneistä maaleista teki tämä kaksikko. Henri Ojala sitten teki hyvää tukea oikea-aikaisilla nousuilla noihin tilanteisiin ja hänellekin muutamat maalit menivät.

Ei tämä kuitenkaan mitään uutta UrPSia ole. Viime kaudella Markus Rautio linkosi noita pitkiä heittoja ja sitä aiemmin Esa Nikkilä on toiminut kovana heittokoneena. En nyt osaa ihan tarkalleen sanoa miksi tällä kaudella tuo onnistui niin erinomaisesti ja että onko Alahäivälä vielä kovemman luokan viskoja kuin aiemmat miehet. Penttisen pää on kuitenkin ollut pitkien rajaheittojen kohde jo niin kauan kuin jaksan muistaa. Nelosessa tämä nyt vaan yllätti täysin pelistä toiseen.

Muuten erikoistilannepelaamisesta ei jäänyt kovin erikoinen fiilis. Kulmat olivat mitä olivat, aina välillä niistä tulee maaleja, mutta niistä ei jäänyt järin vaarallinen kuva. Tosin kun kentällä oli K. Ojala, Penttinen, Alahäivälä ja Lindbäck, niin olihan siellä maalilla ainakin kokoa. Harmillisen vähän saatiin ihan koko nelikon pelistä nauttia. Mututuntumalla kulmat saattoivat olla hieman vaarallisempia kuin muutamana aiempana kesänä.

Suorat vaparit nyt ainakin jäivät hyvin laiskoiksi. Ainakin loppukaudesta. Voi olla, että nuo loppukauden surkeat, muuriin jääneet, yritykset vähän masentavat koko kauden kuvaa, mutta kyllä itselläni ainakin on fiilis, että H. Ojala on ollut vaarallisempi noissa vapareissa ennen. Tai sitten sarjatason myötä tämä puoli ei vaan ollut niin helppoa kuin aiemmin. Suorissa vapareissa hyvistä paikoista on ainakin parantamisen varaa tulevien kausien osalta. Yrittäisin näissä hieman monipuolisemmin muita vaihtoehtoja myös.

Vaatimustaso nousee

Kausi on vasta ohi, mutta on aika suunnata katseet jo tulevaan kesään. Kolmoseen noussut KaVo ja Vitoseen pudonneet SW, ParVi, Jags ja FC Teivo vaihtuvat ensi kesänä Ylöjärven Ryhtiin ja Tervakosken Patoon, jotka putoavat Kolmosesta Neloseen. Vitosesta Neloseen nousevat Ilves/2, TamU-K sekä FC Melody. On siis helppo sanoa jo nyt, että vaatimustaso nousee ensi kesänä aivan huimasti. Tuskin on väärin väittää, että luvassa on kaikkien aikojen Nelonen.

Vaatimustaso nousee muutenkin kuin joukkueiden mukaan. UrPS ei enää ensi kaudella ole nousijajoukkue. Palloseura ei voi piiloutua sen taakse, että maksellaan uuden sarjatason oppirahoja. Nyt on otettava isännän otteet. Kolmosesta tulleet joukkueet ovat luonnollisesti ennakkosuosikkeja, jos mietitään asetelmaa UrPSia vastaan. Vitosesta tulleet ovat aina haastajan asemassa. Tulee olemaan pelejä, joihin lähdetään siitä asetelmasta, että Palloseura on paperilla ennakkosuosikki. Se on asetelma, jota ei Urjalassa ole kunnon mittakaavassa nähty hetkeen.

Uuteen tilanteeseen sopeutuminen vie varmasti taas oman aikansa. Tulevalle kesälle on varmasti vielä tuhat ja yksi kysymysmerkkiä. En osaa vielä sanoa yhtään missä mallissa joukkueen rakentaminen on. Toiveeni tietenkin on, että runko pysyy ainakin pääosin samana. Tiedän jo tässä vaiheessa, että ainakin maalivahtiosastolle ja puolustuslinjaan on tarvetta vahvistuksille, mutta tarkkaa määrää ja laatua ei voi tietää ennen kuin näkee kenen pelit jatkuvat Urjalassa ensi kesänä. Tässä vaiheessa ei vielä ole ylipäätään aiheellista näitä tietää, mutta kyllä se kevät sieltä tulee ja eiköhän päätösristeilyllä jo uusia sopimuksia yritetä valmistella tohinalla.

Ensimmäinen kausi Nelosessa jätti oikein positiivisen kuvan. Mahdollisuuksia on ja ehdottomasti tällä hetkellä Palloseuran todellinen taso on Nelosessa. Ensi kesänä nähdään miten tilanne ja voimasuhteet ovat muuttuneet. Avauskauden merkki on kuitenkin vahva plussa. En osannut ainakaan itse ennakoida, että tämä olisi näin hyvin mennyt ja että kolmossijan vaihtuminen nelossijaan jopa aavistuksen harmitti.

Kuten joku ehkä tämän pitkän tekstin aikana huomio, niin tässä ei paneuduttu pelaajamateriaaliin sen erikoisemmin. Jatkokirjoituksena on luvassa erittäin epävirallista palkintojen jakoa ja analysointia materiaalin suhteen hieman tarkemmin. Siihen tosin en uskalla vielä asettaa ihan tarkkaa päivämäärää.