torstai 29. elokuuta 2013

Luovutusvoitto



Elokuu kääntyy aivan viimeisilleen ja jalkapallokausi lähenee loppuaan. Elokuun jalkapalloseuraamista häiritsi pojan leikkaus, jonka vuoksi kolme peliä sisältänyt Akaa-away -viikonloppu kului tärkeämmästä asiasta välittäessä Lastenklinikalla. Poika on taas kunnossa ja pääsee keskittymään loppukauteen täysillä. Odotin paluuta pelikentille viime sunnuntaina, mutta Jags 2 päätti toisin kun he eivät saaneet porukkaa lähtemään Urjalaan.

Luovutussääntö muuttui täksi kaudeksi hieman ainakin Tampereen piirissä. Vielä viime kaudella myös Vitosessa oli mahdollista luovuttaa yksi ottelu ja silti ei joutunut sarjasta suljetuksi. Siihen vaadittiin toinenkin luovutus. Täksi kaudeksi sääntöä muutettiin niin, ettei Vitosessa sallita yhtään luovutusta. Kutosessa on tällä kaudella yksi luovutusmahdollisuus ja sitä on ykköslohkossa käytetty viime viikkoina muutamaan otteeseen.

Kaikki merkit olivat ilmassa jo sunnuntaina 11.8. kun FC Loppi saapui Urjalaan pelaamaan kahden miehen vajaalla. Kaikki kunnioitus Lopelle, oli todella urhoollinen taistelu vajaalukuisena. Vajaa kaksi viikkoa myöhemmin Toijalaan ei enää löytynytkään tarpeeksi lähtijöitä. Lauantaina 24.8. TNS TFT nappasi 3-0 voiton luovutuksen myötä. Vain vuorokausi myöhemmin oli Jags 2:n vuoro.

Jagsin yhteyshenkilö oli sanonut UrPS/2:n valmentajalle, Henri Ojalalle, että 26:n lisenssin maksaneen pelaajan ringistä ei löytynyt tarpeeksi lähtijöitä. 11 olisi tarvittu. Sen verran tarvittiin aikoinaan lähtijöitä meillä vieraspeliin Jags 2:ta vastaan ja tuloksena oli UrPS/2:n kautta aikojen ensimmäinen voitto.

26 pelimiehen ringistä täytyi siis olla vähintään 16 sivussa. Todennäköisesti enemmän, koska kyllä sitä nyt yhden vajaalla voi vielä pelaamaan lähteä. Huolestuttava määrä, kun kautta on vielä kuitenkin jokunen tovi jäljellä. Luvassa on vielä joku toinenkin vieraspeli. Tietenkin siellä voi olla takana jotain ihan oikeaa menoa useammalla, mutta hurjalta määrä kuulostaa joka tapauksessa.

Tieto luovutuksesta tuli pelaajille hieman ennen kello kolmea iltapäivällä eli vajaa neljä tuntia ennen pelin alkua. Itse olisin siis ehtinyt lähtemään Espoosta ajamaan peliä varten Urjalaan. Onneksi olin Urjalassa jo lauantaista lähtien. Muuten olisi varmaan harmittanut vielä enemmän. Harmitti nytkin, koska polte pelikentälle oli kova.

Tämä herättääkin keskustelua siitä, että pitäisikö Kutoseen asti sama sääntö luovutuksista kuin mitä on Vitosessa? Kutonen on kilpasarja ja kilpasarjaan eivät luovuttamiset kuulu. Haluan ymmärtää erilaisia tilanteita, mutta ei voi tulla joukkueille yllätyksenä nämä pelit. Menojen takia on ennenkin pystytty siirtämään pelejä myöhempään ajankohtaan. UrPS/2 suostui siirtämään TNS TFT-pelin myöhempään ajankohtaan, koska toijalalaisilla oli jokin muka-tärkeä lentopalloturnaus toisaalla. Olisiko nämä kaksi peruuntunutta peliä olleet tiedossa jo aiemmin ja tätä kautta olleet siirrettävissä?

Hieman jopa yllättäen nämä kaksi luovutusta ovat olleet Tampereen Kutosen ainoat luovutukset tällä kaudella. Muissa lohkoissa on saatu pelata kaikki pelit. He ovat olleet onnekkaita. Kolme pistettä luovutuksen kautta maistuu suhteellisen puulta. Mieluummin vaikka olisin sitten hävinnyt pelaamalla. Olisi ainakin saanut pelata. Tässä vaiheessa, kun pelejä oli neljä jäljellä, niin olisi enemmän kuin mielellään pelannut.

Luovutussääntö muutettiin Vitosessa viime kauden jälkeen, kun UrPSin kanssa samassa Nelosta tällä kaudella pelaava SW sai peräti neljästi täydet pisteet luovutusten kautta. On ymmärrettävää, että Sastamalassa käytiin kuumana, sillä kyllähän oman joukkueen kotipeli on kesällä ehdottomasti parasta.

Uusi sääntö avasi kuitenkin mahdollisuuden porsaanreiälle. Toukokuun puolivälissä TahVe marssitti kentälle juuri riittävän määrän aloitukseen tarvittavia pelaajia otteluun TamU-K:ta vastaan. Sääntö sanoo: ” Ottelua ei saa aloittaa, jos jommassakummassa joukkueessa on vähemmän kuin seitsemän pelaajaa.”.  TahVelta kuitenkin ”loukkaantui” heti ottelun alkuun yksi pelaaja, jolloin peli jouduttiin keskeyttämään ja TahVe kärsi vain 3-0 tappion. Erittäin röyhkeää toimintaa, kun suurin osa joukkueesta taisi olla kotona/kännissä jääkiekon MM-kisoja katsomassa. TahVe siis vältti luovutuksen ja sitä kautta sarjasta sulkemisen. Toiminta meni siis sääntöjen puitteissa, mutta erittäin epärehellisellä maulla.

Luovutusvoitot ovat enemmän tuttuja Puistofutis -ajoilta. Puistofutis on kuitenkin harrastesarja, joten lähtökohtien pitää olla erilaiset. Kävimme Urjalasta pelaamassa Puistofutista Tampereella ja onneksi omalle peliuralleni ei mahtunut yhtään tapahtumaa, että vastustaja ei olisi saapunut paikalle. Aina päästiin pelaamaan.

Kesä kääntyy koko ajan vahvemmin syksyyn ja kiinnostus jalkapalloon lopahtaa monen pelimiehen osalta. Kyllä tuon huomaa ihan siitäkin, että UrPS on harjoitellut ihan minimiporukalla viime viikkoina. Kaukana ovat ajat, jolloin reenaamassa oli yli 20 ukkoa. Jos homma menee samalla tavalla muualla, niin ei mikään ihme, että satunnaisia luovutuksia tulee. Alasarjafutiksessa on annettava mahdollisuus muullekin elämälle, mutta mielestäni sitoutumista pitää myös löytyä. Tällä kaudella UrPSista on löytynyt kahden joukkueen osalta ihailtavasti sitoutumista.

Toivottavasti luovutukset ainakin meidän lohkon osalta ovat tässä. En haluaisi nähdä enää yhtään pistejakoa, jota ei tehdä kentällä ja pelaamalla. Ykköslohkossa ei pelata enää kovinkaan tärkeistä pisteistä, sillä nousijajoukkue on selvillä, mutta varmasti jokainen joukkue haluaa voittaa pelinsä. Siitä syystä kaikkien on vielä jaksettava tsempata. Kohta sitä taas päästään valittelemaan talven kylmyyttä ja odottelemaan kesän ensimmäisiä vihreitä nurmia. Tästä ajasta pitää nauttia.

Laitan vielä perään muutaman kuvan pojasta UrPS-hengessä. Urjalan mummu on pitänyt huolta, että pojan vaatetus on pysynyt seurauskollisena heti vauvasta pitäen. Tässä on kuitenkin se syy, että tällä kaudella on joutunut pelejä jättämään toivottua enemmän väliin. Jatketaan blogin merkeissä ihan lähipäivinä ja käsitellään kummankin joukkueen osalta kauden loppuohjelma.



Muistaakseni kolmen päivän ikäisenä toivottamassa tsemppiä UrPSille.

maanantai 5. elokuuta 2013

Taktinen voitto



On aika palata viime torstaihin. Kuten jokainen Palloseuran kannattaja muistaa, silloin kaatui Hämeenlinnassa Pullerin kentällä isäntäjoukkue Jags numeroin 2-4. UrPS oli jo 2-0 tappiolla pelissä, mutta toinen jakso vei Palloseuran ensin rinnalle ja minuuttia myöhemmin ohi. Valmennusjohto Esko Ojalan ja Petteri Soinisen johdolla myhäili tyytyväisenä pelin jälkeen – ja aivan aiheesta.

Lähtökohdat ottelulle olivat hieman hankalat. Kasperi Ojalan flunssa pakotti miehen avauksesta sivuun ja penkille. Puolustuslinja kärsi myös Esa Nikkilän poissaolosta puujalan takia. Topparipari Jussi-Pekka Penttinen-Jani Hakala oli viimeksi yhdessä, kun UrPS kävi Kangasalalla KaVon rökitettävänä. Pakko myöntää, ettei ollut täysin luottavainen olo, kun peliin lähdettiin.

Toinen vierastappiota puoltanut asia oli UrPSin heikko menestys Jagsin vieraana aiemmin. Pullerin pikkukenttä suosii kovaa pelaavaa kotijoukkuetta ja aiemmin siellä on pelattu vähämaalisia otteluita. Siihen kun lisättiin vielä avausmaali toisella minuutilla helposta pilkusta ja vielä toinen maali alle 10 minuuttia ennen taukoa puolivahingossa, niin kaikki ennusmerkit olivat ilmassa, ettei Hämeenlinnasta pistetili kartu.

Avauspuoliajan viimeinen vitonen muutti kuitenkin kaiken. Ensin Penttinen iski pitkästä rajaheitosta. Jostain kumman syystä Penttistä ei tilanteessa pitänyt kukaan. Muutenkin Jagsilla ei ollut todellakaan kokoa vastata UrPSin pisimpiin kavereihin. Normaalisti Penttisen kimpussa näissä peleissä ollut toppari Iisakki Kiemunki aloitti vaihdossa. UrPSin avausmaali tuli kotijoukkueelle pahaan paikkaan ja erittäin helposti.

Vielä ennen taukoa nähtiin yksi ratkaisukohta, kun Jagsin pelimies puhui itselleen punaisen kortin. Jagsin pelaajan kerrottiin sanoneen tuomaria ”Vitun apinaksi”, josta aivan oikean värinen kortti heilahti. En sano, että jokaisessa pelissä tulisi sama ratkaisu, mutta näin pitäisi olla. Tuomarien arvostus on ollut tällä kaudella erityisessä keskustelussa ja vaikka tuomari ei nyt mitenkään huippuhyvää puoliaikaa viheltänytkään, niin olihan tuo ilmaus ylimitoitettu.

Toisella jaksolla alkoi kuitenkin UrPSin show, jossa Jags ei olisi kestänyt täydelläkään miehityksellä. Ratkaisu tuli varmasti nopeammin näin, mutta lopputulos olisi ollut varmasti sama, kolme pistettä Urjalaan.

Kokoonpano eli vaihtojen mukana seuraavasti.

Aloitus
------------------Nieminen----------------------
Huttunen-Penttinen-Hakala-H. Helenius
----------------L. Helenius-----------------------
-----Ahtosaari------------------H. Ojala--------
Reunanen--------------------------------Silvasti
------------------Alahäivälä-----------------------

Huttunen > Kitinoja
------------------Nieminen-------------------
H. Helenius-Penttinen-Kitinoja-Hakala
----------------L. Helenius---------------------
-----Ahtosaari---------------H. Ojala--------
Reunanen-----------------------------Silvasti
------------------Alahäivälä--------------------

Lepistö > Reunanen
------------------Nieminen-------------------
H. Helenius-Penttinen-Kitinoja-Hakala
----------------L. Helenius---------------------
-----Ahtosaari---------------H. Ojala--------
Lepistö---------------------------------Silvasti
------------------Alahäivälä--------------------

Hakala > I. Ojala
------------------Nieminen----------------------
----H. Helenius---Penttinen---Kitinoja----
----------------L. Helenius-----------------------
-----Ahtosaari------------------H. Ojala--------
Lepistö-----------Alahäivälä-----------Silvasti
---------------------I. Ojala-------------------------

Silvasti > K. Ojala
------------------Nieminen-------------------
H. Helenius-Penttinen-K. Ojala-Kitinoja
----------------L. Helenius---------------------
-----Ahtosaari--------------Alahäivälä-------
Lepistö---------------------------------H. Ojala
--------------------I. Ojala-----------------------

Ahtosaari > Tilli
------------------Nieminen-------------------
H. Helenius-Penttinen-K. Ojala-Kitinoja
----------------L. Helenius---------------------
-----Alahäivälä---------------H. Ojala-------
Lepistö--------------------------------------Tilli
--------------------I. Ojala-----------------------

Käytännössä kuitenkin Alahäivälä tippui lopussa alimmaksi keskikentäksi, kun Lauri Helenius teki hyviä taustanousuja. Paikat eivät missään nimessä ole aivan tarkkoja, mutta suuntaa antavia. Joku saattaa muutenkin nähdä kentän hieman eri tavalla. Noin minä sen kuitenkin normaalisti ajattelen.

Ratkaiseva ase oli kolmen linjaan pudottaminen ja lisävoiman saaminen hyökkäyspäähän. Mikko Alahäivälä pelasi kärjessä loistavasti siihen asti kun Ilari tuli korvaamaan hänet. Alussa ongelmia oli, että Mikko ei saanut hyökkäyksessä tarpeeksi apuja. Kummatkin laidat jäivät liikaa jälkeen pitkissä palloissa. Kun UrPS alkoi saada pelistä kiinni ja hyökkäyksiä ensin laidoilta ja myöhemmin keskeltä, niin Mikon rooli nousi. Avausjaksolla oli jo muutama hyvä paikka kaunistella maalisaldoa, mutta täysosumat odottivat toisella jaksolle, jossa kaksi komeaa maalia kaatoivat Jagsin.

Kolmen linja olisi toiminut pidempäänkin. Vahva kolmikko. Kasperi Ojala oli tulossa kentälle 2-2 tilanteessa, mutta 2-3 johtomaalin syntyessä Kasperi istui takaisin penkille. Valmennusjohto käänsi suunnitelman niin, että Kasperi otettiin topparin tontille, josta olisi jälleen ollut mahdollista muuttaa kolmen linjaan takaisin, jos Jags olisi vielä pelille herännyt.

Hommat oli mietitty jo valmiiksi. Kokoonpano oli pitkästä aikaa niin monipuolinen, että se mahdollisti tällaisen taktikoinnin. Nelosessa tilanne ei aina ole niin hyvä. Tietenkin homma pitää ajatella niin, että jokainen tilanne vaatii omanlaisensa taktikoinnin. Alun perin kokoonpano vaati hieman enemmän mietintää, kun Kasperi oli flunssassa. Oli loistavaa, että Arttu Reunanen nousi pitkästä aikaa avaukseen. Oikea laita oli Artun ja Jannen (Ahtosaari) hallinnassa ja sieltä tuli avausjaksolla Palloseuran parhaat paikat. Vaihto 52. minuutin kohdalla ei missään nimessä ollut huono ratkaisu, sillä laitapelaaminen UrPSissa vaatii todella paljon kovan puolustusvelvoitteen takia.

Huolimatta Jussi-Pekka Penttisen aivan käsittämättömästä maalivireestä, UrPSin puolustus on ollut tällä kaudella monesti ongelmissa. 10 kuukauden tauon jälkeen pelikentille palannut Jussi Kitinoja saattaa ratkaista monta ongelmaa puolustuspäässä. Kitinoja tuo johtajuutta, kovuutta ja ensimmäisen pelin perusteella aivan omaa luokkaa olevia vasurin läpisyöttöjä. Täytyy vaan toivoa, että Kitinoja pääsee mahdollisimman paljon pelaamaan loppukaudesta. Puolustuksen vaihtoehdot kelpaavat varmasti valmennusjohdollekin.

Seuraava mahdollisuus taktisuuden voitolle on tulevana perjantaina, kun tappioton kärkijoukkue KaVo saapuu vierailulle. KaVolle tulee samalla viikkoon kolme ottelua. Viime perjantaina kaatui SW 9-0 ja maanantaina sarjakakkonen VaKP 4-2. Molemmat kotikentällä. KaVo peliä ennakoidaan kotisivuilla myöhemmin viikolla, mutta selvää on, ettei siitä pelistä tule pistettäkään ilman huippusuoritusta.