Vitosen kaunein ja suurin palasi kolmosena

UrPSupporters aikoinaan lauloi Palloseurasta Vitosen suurimpana ja kauneimpana. Täksi kaudeksi Vitosen futis palasi Urjalaan ja ohessa tarinointia millä tavalla.

Aloitetaan tämän viikon Urjalan Sanomien jutulla, jossa käytiin pintapuolisesti kautta läpi. Ei sitten tarvitse tässä erikseen käydä samaa uudelleen. Pakko myöntää, että oli se omastakin mielestä hyvä kausi. Etenkin odotuksiin nähden. Tai kun ei oikein tiennyt mitä odottaa. Pelejä tuli nähtyä ennätysvähän, mutta nykyajan (Twitter ja keskustelupalvelut) ansiosta kauden kyydissä pysyi aika hyvin. Ainakin sen verran hyvin, että kehtaa jotain kausipäätöstä kirjoitella.

Henri Ojala sanoi tuossa Sanomien jutussa, että tuolla kauden hankalimmalla hetkellä ei pelattu omilla vahvuuksilla ja ei pelattu omaa peliä. Mitä se oma peli tarkoittaa? Mitä peliä Henri haluaa Palloseuran pelaavan?

Juteltiin myös ihan seurana, että pitäisikö Palloseuran pelata ihan junnuista asti samalla pelityylillä. Olisi sellainen tietynlainen UrPS-DNA, johon junnut kasvaisivat ja olisivat myöhemmin valmiina edustuksen matkaan. Asia sai ehdottomasti vihreää valoa, mutta fakta on se, ettei Urjalassa ole taas hetkeen nähty junnujoukkuetta, joka pelaisi isolla kentällä. Pienellä kentällä kun pelityylillä ei ole sen suurempaa väliä ja sen jalostaminen isolle kentälle on hankalampaa. Lienee kyllä ihan jokaisen paikkakunnan ongelma, että tietyssä vaiheessa vaan junnutuotanto ottaa aika rajua vähennystä ja joukkueita ei enää saadakaan kasaan.

"Pidetään pallo maassa. Mennään lyhyillä syötöillä, seinäsyötöillä. Välillä vaihdetaan pelin painopiste laidalta toiselle pelaamalla keskustan kautta.", tiivistää Ojala. Ei se sen vaikeampaa ole. Ei ainakaan kuulosta. Voi kun se kentällä olisi sama asia.

Muistan, että UrPS/2 aikaan tarkoitus oli pelata näin. Muistan kuinka helpolta kuulosti pelata noin, mutta samalla myös kuinka helposti se peli menee pitkän räiskimiseksi, etenkin kun meillä oli varmaan koko sarjan nopein hyökkäjäkaksikko (Veiko Lipand-Riku Touru). Jalkapallon pelaaminen kunnolla on vaikeaa. Siihen keskittyminen on vaikeaa. Pelisuunnitelman tarkka noudattaminen on vaikeaa. Siinä varmaan lajin hienous piileekin. Jos se olisi helppoa, niin kaikkihan sitä tekisivät. Ei riitä, että 1/3 osa joukkueesta tai edes 1/2 osaa pelaa oikein. Kunnon joukkuepeli vaatii kaikkien täydellisen omistautumisen.

Miksi UrPSilla on hankaluuksia sen oman pelin kanssa? Muutama asia tulee mieleen. Ensimmäisenä pelaajatilanne, joka kauden mittaan elää pelistä toiseen vahvasti. Harvoin on viimeisten vuosien aikana päästy samalla kokoonpanolla pelistä toiseen. Pienikin muutos kokoonpanossa voi sotkea kenttätasapainoa ratkaisevasti.

Toinen hyvin ratkaiseva asia on alusta. Kauden aikana kun pelataan hyvin erilaisilla alustoilla. On tekonurmia, on luonnonnurmia on hyviä ja on huonoja. Etenkin tekonurmet ovat olleet enemmän ja vähemmän vaikeita alustoja viime vuosina. Toivon mukaan tuleva tekonurmi Urjalaan helpottaa tätä asetelmaa ja nousu kohti liiton sarjoja voi alkaa tosissaan. Kenttätilanne nyt on kaikkien osalta pitkälti sama, joten moni joukkue varmasti tuskailee tämän kanssa. Jos viitsivät.

Urjalassa viitsitään. Ei se ihan joka paikassa samanlaista ole. Sitä, että tullaan paikalle, niin ollaan tosissaan ja yritetään pelata, vaikka sarjataso onkin vaan Vitonen. Pelikaljoilla sitten voidaan ottaa sarjatason mukaan. Tosin Ojala painottaa, ettei Urjalassa ole ollut sitä ongelmaa, että omat pelaajat pitäisivät toimintaa liian vakavana. Kaikki ovat kyllä hyvin sitoutuneita mukaan. Asiat tehdään huolella ja kunnolla aina taustoista peleihin. Siitä minä tykkään Palloseurassa.

Ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa Lauri Vuori - Henri Ojala -kaksikolle. Modern day Petteri Soininen - Esko Ojala -kaksikko. Pelkäsin ehkä, että taustoissa tai toiminnassa tapahtuisi mitään radikaalimpaa muutosta sukupolvenvaihdossa, mutta eipä suurempaa muutosta ole ollut havaittavissa. Ainakaan ulospäin.

Lopulta FJK nousi näytöstyyliin. Eli se puoli meni kuten pystyi olettamaan. Forssan tekeminen oli vähän eri tasolla kuin Vitosessa noin muuten, joten ihan oikeutetusti nousivat Neloseen. Jos toiminnan ammattimaisuus pysyy jatkossakin, niin kyllä siellä mennään Kolmoseenkin aika pian eteenpäin. Sopu oli kanssa aika hyvä kauden mittaan ja muut sitten vaihtelivat tasonsa kanssa vahvasti. Ensi vuonna yksilohkoinen Vitonen todennäköisesti on huomattavasti tasaisempi ja jännittävämpi sarja, mutta siitä myöhemmin lisää.

UrPSin joukkuekuva kaudelta 2016. Kuva: Lauri Vuori.

Pelityylin ja sarjataulukon puolelta kuitenkin pelaajiin. Mikäli Tasoa on uskominen, niin tällä kaudella UrPS käytti peleissään 31 eri pelaajaa. Näistä 18 pelasi kaudesta puolet (eli 9 peliä) tai enemmän. Ringin laajuus oli asia joka huolestutti ehkä eniten kesään lähdettäessä. Jälkikäteen voi sanoa, että lopulta mentiin aika siinä rajoilla. Kevätpuoliskolla, kun loukkaantumisia ei ollut, niin kyllä siinä ukkoja oli ihan riittävästi, ajoittain jopa liikaa. Syksyllä sitten tyypilliseen tapaan ihan käänteinen ongelma. Muutama loukkaantuminen siihen vielä, niin lopulta sitä laajaa penkkiä ei enää ollutkaan apuna.

12 eri pelaajaa kirjautti nimensä maalitilastoihin. Heistä Henri Ojala ykkönen ja kun syötötkin otetaan mukaan, niin ylivoimaisesti. Syötötkin kun otetaan mukaan, niin tehotilastoissa oli 15 eri kaveria. Lähes puolet pelaajistosta. Eihän se nyt niin mene, että kaikkien pitäisikään tehotilastoissa juhlia, mutta kyllä nuo merkinnät lopulta lämmittävät mieltä varmasti.

Tehotilaston ulkopuolelta on oleellista nostaa esiin kauden kai kaikki pelit käynyt kaksikko Harri ja Ari Helenius, joista ensimmäinen pysyi valtavan loistavalla tasollaan ja toinen ainakin minun yllätyksekseni nappasi kauden alussa paikkansa avauksessa eikä siitä lopulta luopunut. Pakko myöntää, että olin jo hyvin skeptinen Arin pärjäämisen suhteen edustuksessa, joten olen erittäin onnelinen, että osoitti minun olevan väärässä.

Kapteeni Ojalasta oma ansaittu pätkä. On kentällä vittumaisen äänekäs ja vaativa, mutta samalla ehkä se tärkein lenkki kuitenkin tuossa pelissä tällä hetkellä. Ei liene sattumaa, että kun oli tuo kauden heikoin hetki, jossa viidestä ottelusta neljä päättyi tappioon, niin Ojala loukkasi itsensä niistä ensimmäisessä ja oli lopuista sivussa. Samalla se toki kertoo, että tilanne luonnollisten keskikentän keskustan kavereiden suhteen on vähän kehnohko, mutta enemmän sitä, ettei suoraa korvaajaa kokoonpanosta edes löytyisi. Samaan aikaan, kun toinen keskikentän keskustan mies Janne Ahtosaari oli loukkaantuneena, niin aukko oli turhan iso. Siinä kohdassa annettiin vähän liian paljon tasoitusta. Muistan, että ainakin tappiollinen Sopu -ottelu Urjalassa olisi ollut käännettävissä paremmalla keskikentällä. Nythän sitä ei kummallakaan joukkueella oikeastaan ollut.

Onnistujista omissa papereissani nousee esille vahvasti kaksi nimeä. Eero Lepistö ja Eemeli Tilli. Kumpikin on varmasti vahvasti mukana kisassa, kun vuoden miespelaajaa valitaan. Tehojen valossa Lepistö 9+4 ja Tilli 6+6 menivät suhteellisen samoissa. Tason mukaan Tillillä kauden kaikki pelit, Lepistöllä 14. Tillillä monipuolisemmin pelipaikkoja. Lepistöllä eniten cup-maaleja tältä kaudelta. Jos ja kun vuoden miespelaaja valitaan näiden kahden väliltä, niin riippuu lähinnä valintaperusteista kumpi sen lopulta vie. Molemmat pelasivat huikean hyvän kauden ja olivat aivan avainpelaajia. Tillistä nyt sanottakoon vielä, että kun sitä potentiaalia olisi vieläkin kasvaa. Jos käyrä näyttää jatkossakin eteenpäin, kuten on viiden viimeisen kauden aikana näyttänyt, niin ei tässä edes tiedä millaiseksi suurpelaajaksi kymppipaita voi vielä kasvaa. Nyt jos Tilli lukee tämän, niin ei sitten nouse kyllä hattuun tämä kehuminen. Tiputetaan viimeistään päätösristeilyllä maanpinnalle.

UrPS sai kauden päätteeksi järjestettäväkseen U18 maaottelun Suomi-Puola. Otan nyt sen verran vain kantaa tuohon peliin, että se oli kyllä aivan mahtavan hyvin järjestetty tapahtuma ja olen erittäin ylpeä "meistä". UrPSin ensimmäisen 10 vuoden aikana naisten joukkuetta lukuunottamatta kaikkia joukkueita valmensi Myllylän Veikko. Nykyään kaikkien UrPSin joukkueiden ympärillä pyörii yli 20 vanhempaa tärkeissä tehtävissä, joten toiminta on hyvin erilaista kuin seuran alkuaikoina. Pieni seura on tasan niin vahva kuin sen toimijat. UrPS on mielestäni tällä hetkellä kaikkien toimijoidensa kanssa erittäin vahva seura. Toivottavasti niin tulee pysymään jatkossakin.

On ollut hienoa, että viimeisten kahden kauden aikana myös junnujoukkueiden kuulumisia on saatu UrPSin sosiaalisen median ansiosta esille. Jos edustusjoukkue on jonkin sortin lippulaiva, niin kyllä kaikki juniorijoukkueet ovat vähintään sellaisia pienempiä paatteja, joiden seilaaminen kiinnostaa urjalalaisia kyllä.

Kausi ei ollut blogin osalta vahva. Taisi olla taas heikoin kausi ikinä. Positiivisesti ajatellen, niin enää ei voi paljoa valua alemmaksikaan, jos aikoo yhtään tekstejä julkaista. Pyrin vielä palaamaan kertaalleen tähän kauteen joskus päätösristelyn jälkeen, kun olen saanut mahdollisuuden jutella pelaajien ja muiden seuratoimijoiden kanssa kaudesta ja yleisesti Palloseurasta.

Puolivälin pohdita - vuosimallia 2016

On tullut kuluneeksi lähes vuosi, kun blogia on viimeksi päivitetty. Sen kummemmin pureutumatta kirjoittajan kiireisiin on maailman suosituin UrPS-blogi ollut itsellekin kova pettymys. En uskalla enää luvata uusia nousukausi ja runsaasti kirjoitusaikaa, mutta pyritään kuitenkin jollain tasolla pitämään blogi elossa.

Mietin kauden alussa, että olisin tehnyt tekstin tulevasta kesästä. Periaatteessa mitä aiemmin olisin sen jutun tehnyt, niin sitä skeptisempi se olisi ollut tulevaa kautta kohtaan. Oikeastaan päätösristeilystä lähtien tulevan kauden yllä leijui pieni uhka, pieni uhka että pelataanko ollenkaan. Onko porukkaa? Onko valmentajaa? Onko järkeä? Ei kuitenkaan tarvitse montaa vuotta mennä taaksepäin urjalalaisessa jalkapallokulttuurissa, niin pelattiin kahden joukkueen voimin. Kummassakin erittäin paljon miehiä. Tai toisessa myös poikia. Pienellä paikkakunnalla se vaan on tätä. Vaihtelut voivat olla hurjia.

No, kevät sitten läheni. Muistan nähneeni osallistujien listan tulevalle kaudelle aika pitkälle niin, että siinä oli noin 15-17 nimeä, joista tiesi suoraan sanoa, että 2-4 ei tule ehtimään mukaan täydeksi kaudeksi millään. Aina on töitä, aina on muita menoja. Siitä Suomen kesä on vähän perseestä. Kilpailua riittää. Sitten tapahtui jotain. Yhtäkkiä miehiä löytyikin. En muista menikö ihan aikajärjestyksessä, mutta Lauri Vuori hommasi Valkeakoskelta Vileniuksen Tonin. Yhtäkkiä vanha Palloseura-mies Mikael Lundeqvist oli kaivettu mukaan. Tourun Riku sai houkuteltua inttikaverinsa Juho Saroksen. Kanniston Aki saapui Suomeen kesäksi. Juho Stén tuli Urjalaan pelaamaan. Jatkajia löytyikin hyvin. KylVe-yhteistyö käynnistettiin taas tälle kaudelle. Ei ollutkaan mitään hätää. Kaikki kääntyi täysin päälaelleen.

Viime kauden alussa tuskailtiin Nelosessa, kun miehiä ei vaan ollut, mutta silloin apua saatiin KylVestä. Tällä kaudella kausi on edennyt puoleen väliin ja apua ei ole puolin tai toisin juurikaan tarvittu. Peliaikaa on toki tarjottu kummankin osalta, mutta mitään viime kauden kaltaista paniikkia ei ole ollut. Sitä tilannetta tuskin kukaan halusikaan takaisin.

Joukkuetta siis lähti Esko Ojalan sivuun jäännin jälkeen vetämään hyvin odotetusti Henri Ojala. Luonnollinen jatkumo, joka lähinnä odotti oikeaa hetkeä. En tiedä vaan kuinka moni osasi odottaa sen juuri tähän väliin. Ojalalla itsellään oli alla kaikkien aikojen futsal-kausi ja menohaluja oli myös kesänurmella. Muistan keväällä, kun tilanne oli tiukimmillaan ja koko joukkueen tilaa mietittiin, niin jopa Ojala mietti jatkoaan. Nyt voidaan olla onnekkaita, että päätös kuitenkin piti miehen Urjalassa. Hän olisi ollut erinomaisessa kunnossa pelatakseen Nelosessakin.

Kysyin Henriltä ja joukkueenjohtajana nyt toista kautta toimivalta Lauri Vuorelta tähän kauteen liittyviä pääpointteja mihin kannattaisi kiinnittää huomioita. Enhän itse ole nähnyt kuin kaksi peliä paikanpäällä. Tappiollisen kotiavaukseen FJK:ta vastaan ja Härmä/2:n historian ensimmäisen tappion Urjalassa lähempänä kesää. Koen kuitenkin olevani aktiivisuutensa kautta ihan hyvin mukana missä mennään. Sen verran paljon olen kuitenkin yrittänyt asioista ottaa selvää. Voin kuitenkin ihan hyvin olla väärässä tämän kirjoituksen olettamuksissa.

Molemmilla ensimmäisenä esiin tuli juurikin tuo materiaali, joka on kestänyt erinomaisesti alkukauden haasteet. Vähintään avaus on ollut jokaiseen peliin kovaa luokkaa ja pääsääntöisesti myös penkki on saatu siihen rinnalle kovaksi. Tästä on päästy siihen, että porukkaa on ollut välillä jopa liikaa. On ollut erittäin hankala saada taattua kaikille peliaikaa, kun samaan aikaan kuitenkin pitäisi pelien voitoista taistella sekoittamatta omaa peliä liikaa. Loppujen lopuksi tämä pitäisi nähdä kuitenkin vain hyvänä asiana. Kilpailu pelipaikoista on tällä hetkellä kovaa. Periaatteessa vain Tomi Koivula, Henri Ojala ja Otto Drude ovat minun papereissani sellaisia, joita heikommat vaiheet eivät tiputtaisi avauksesta. Muuten näkisin kyllä, että kaikki saavat taistella peliaikansa ja avauspaikkojensa puolesta. Toki enemmän ja vähemmän. Paljon siellä on sellaisia palasia (Harri Helenius, Ilari Ojala, Eero Lepistö, ...), jotka eivät ihan helpolla putoaisi avauksesta, mutta nuo kolme ehkä sellaisina kovimpina tähtinä. Tässä kohdassa toki näkynee minun vähäinen paikalla oloni peleissä tällä kaudella.

Toinen esiin noussut asia oli tasainen lohkokärki. Pakko myöntää, etten uskaltanut kyllä kuvitella, että tässä olisi taisteltu lohkon kärkisijoista kuitenkaan. Joukkue on aika paljon parhaista vuosista kuitenkin muuttunut ja oletin, että vastajoukkueetkin olisivat vuosien varrella vain vahvistuneet jo tällä sarjatasolla. Kaikkien odotusteni vastaisesti, kun sarja on puolivälissä, niin UrPS on pisteen kärkikaksikkoa (Sopu & FJK) perässä. Vuori toteaa, ettei nousu ole ykkösprioriteetti loppukaudelle, mutta tietenkin kaikkia pelejä lähdetään voittamaan loppuun asti. Katsotaan sitten mihin se riittää. Tämän kauden peleistä on jäänyt vain Sopua vastaan käyty ottelu on jäänyt harmittamaan, sillä siltä vierasreissulta olisi ollut muutakin tarjolla kuin nolla pistettä. Vastineeksi kuitenkin tällä kaudella on nähty myös upeita nousuja voittoon ottelun loppuhetkillä, joten sanoisin tuon menneen aika tasan kuitenkin. Lähtisin kuitenkin siitä, että kauden päätteeksi FJK juhlii nousua. Kaikki muu on pettymystä.

Kauden alku oli hieman kaksijakoinen. Hyvä Regions´ Cup -menetys ei heijastunut voitokkaisiin otteisiin ei Sopua  eikä FJK:ta vastaan. Vaihteleva alku kuitenkin käännettiin hienosti niin, että tauolle lähdettiin kuuden ottelun voittoputkessa. Pakko myöntää, että kovasti vaikuttaisivat Vitosen jengien kokoonpanot elävän, joten ei tästä suoranaisia johtopäätöksiä pysty syyskaudelle vetämään, mutta nyt on ainakin kaikki nähty kertaalleen. Ja enemmän vieraissa kuin kotona. Nelosessa ehkä kokoonpanot pysyivät Vitosta paremmin stabiilina, mutta tämän kauden tuloksia sieltä katseltuna, niin taaksepäin on sielläkin menty.

Ojala nosti esiin myös tilastollisia ja pelillisiä puolia. Tällä kaudella on nähty peräti 11 eri maalintekijää ja viime kauden miespelaajan Tomi Koivula on jatkanut mahtavalla tasolla. Tarjoaa kyllä joka pelissä mahdollisuuden voittaa. Upea mies. Henri nostaa esiin myös uusien ja vähemmän peliaikaa saaneiden pelaajien tasonnoston, joista varmasti parhaana esimerkkinä on Heleniuksen veljessarjan nuorimmainen Ari Helenius, joka on viime peleissä noussut avauksen vakiomieheksi vasemmalle, kun Harri (Helenius) on pelannut keskikentän pohjaa. Juuri tällaiset seikat ovat jääneet ainakin omassa ennakoinnissani huomioimatta, mutta näitä on todella upea katsella nyt jälkikäteen ja todeta olleensa niin väärässä. Arin tapauksessa on tullut kyllä jo muutamaan kertaan mietittyä, että löytyykö siitä viimeistä tason nostoa avauksen mieheksi ja loistavaa, että sellainen on vihdoin löytynyt.

Ihan peliteknillisiin asioihin liittyen Ojala oli erittäin mielissään, että sen helpon pitkän pallon lisäksi maltetaan ajoittain pelata maassa ja vielä onnistuneesti. Tiedän, että hän jos joku vihaa tuota pitkän pallon hakkaamista. Sen pitäisi olla vasta se viimeinen vaihtoehto, jos mitään muuta ei ole tarjolla. Olen itsekin pelannut hänen valmennuksessaan. Jo silloin kakkosjoukkueen miehiin on kylvetty pala tätä niin sanottua uutta UrPSia. Kyllä sen silloin toivottavasti jo moni tiesi, että jos pelaamista jatkaa, niin pääsee jatkossa pelaamaan saman valmentajan suojattina. Eikä siis missään tapauksessa Ojalan valmennus perustu mihinkään yhteen itsepäiseen muottiin vaan se oli hyvinkin muuttuva ja eli paljon sekä vastustajien mukaan että pelin sisällä. Toivottavasti jossain vaiheessa taas koittaa hetki, että pääsen paremmin katsomaan pelejä, niin pyrin pääsemään avaamaan tätä tarkemmin.

Pelitavasta on hyvä siirtyä tilastoihin. Tilastot ei kuitenkaan koskaan valehtele. Haukilahtelaisen perheenisän pelitapa-analyysit voivat joskus heittää napsun tai pari.

Kauden puolivälin tehotilasto näyttää seuraavalta (kiitos Hepe näistä, lainataan luvatta):

Henri Ojala 7+9=16

Eero Lepistö 5+2=7

Pekka Porttikivi 2+3=5

Mikael Lundeqvist 3+1=4

Jussi-Pekka Penttinen 2+2=4

Eemeli Tilli 2+2=4

Otto Drude 3+0=3

Markus Suominen 2+1=3

Ilari Ojala 1+1=2

Janne Ahtosaari 1+1=2

Thomas Pross 1+0=1

Samppa Santaranta 0+1=1

Lepistöstä toki sen verran, että kolmessa Regions´ cupin pelissä isketyt viisi maalia oikeuttavat edelleen cup-kilpailun maalipörssin jaettuun kuudenteen sijaan. Tuo on todella huikeaa.

Samaan aikaan voittomaalitilasto on seuraavaa luettavaa:

Henri Ojala 3

Otto Drude 2

Jussi-Pekka Penttinen 1

Eemeli Tilli 1

Tomi Koivula on päästänyt kauden 9 ottelussa 15 maalia eli 1,66 maalia per ottelu. Nollapelejä kaksi. TahVea ja LaVea vastaan. Kummatkin vieraissa. Hyviä suorituksia molemmat.

Maaleja urjalalaiset ovat tehneet FJK:n jälkeen toiseksi eniten, joten sillä puolella on kulkenut ihan hyvin. 3,22 maalia per ottelu on ollut siis tuplasti parempi kuin päästettyjen keskiarvo, joten noiden numeroiden kautta ei tuo sijoitus kovin ihme ole.

Huomion arvoista tämän kauden osalta on, että kauden viidestä vieraspelissä peräti neljä on päättynyt voittoon. Monesti juuri nuo vieraspelit ovat olleet se hankala paikka. Nyt ei ole tarvinnut sillä jossitella, ainakaan vielä. Säästetään kuitenkin jossitteluille paikka vielä myöhemmin. Varmuuden vuoksi.

Kausi on kuitenkin vielä pitkä. Kauden 2017 muutokset tuovat loppukauteen vielä enemmän sähäkkyyttä kuin mitä ehkä muuten olisi ollut. Nyt kun tiedetään edes suurin piirtein monta säilyy ensi vuodeksi yksilohkoisessa Vitosessa, niin se tuo kärkinelikon taakse vielä lisätaistelua sijoituksista. Vielä olen hieman epäileväinen sen suhteen, että niinkö kaikki menee sen suunnitelman mukaan, mutta lähtökohtana sanoisin, että Urjalassa pelataan kaudella 2017 vähintään Vitosessa futista. Nyt näitä viime vuosia peilaillessa, niin se on todennäköisesti se kaikkein oikein sarjataso tähän tilanteeseen. 

Pyritään palaamaan siis blogiasioilla vielä ainakin tämän kauden päätyttyä. Pakko myöntää, että kyllä tämä kirjoittaminen mukavaa puuhaa oli, joten ei tiedä vaikka tätä innostuisi useamminkin tekemään.