keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kuntopuntari loppukauden tapaan



Kausi alkaa hengitellä viimeisiään. Loppukausi Tampereen Nelosessa on ollut yllätyksiä täynnä. Jos kausi olisikin aloitettu puolivälistä uudelleen, näyttäisi sarjataulukko hieman toiselta.

Pelikierroksia olisi takana kahdeksan ja jäljellä on kolme ottelua per joukkue. Kesän 2012 alussa muistan harjoituksissa, kun UrPS-legenda Aaro Rytky tiesi nousijan olevan se joukkue, joka pelaa vahvimman syyskauden. Tuo kausi päättyi Palloseuran 11 ottelun voittoputkeen ja nousu selvisi sitä kautta. Tällä kaudella tuota ei voi ihan täysin allekirjoittaa, sillä vahvan kesän pelannut KaVo on hävinnyt kolme viimeistä otteluaan, mutta ylivoimaisen alkukauden takia nousu ei ole todellisesti uhattuna. Siitä pitää huolen KaVon helpohko loppuohjelma, jossa tarvittavat pisteet pitäisi pystyä raapimaan.

Loppukauden sarjataulukko näyttäisi seuraavalta:

NePa                    6-2-0                   20 pts
FJK                      5-1-2                   16 pts
KaVo                    5-0-3                   15 pts
PP-70                   4-3-1                   15 pts
UrPS                    4-1-3                   13 pts
TP-49                   4-1-3                   13 pts
VaKP                    3-3-2                   12 pts
LeKi-futis              3-3-2                   12 pts
Jags                     2-1-5                   7 pts
ParVi                   1-2-5                   5 pts
SW                      1-1-6                   4 pts
FC Teivo               1-0-7                   3 pts

Päähuomio kiinnittyy viivan alle. Siellä on samat joukkueet kuin oikeastikin, mutta hieman eri järjestyksessä. FJK:n vahva loppukausi on nostanut sen viivan yläpuolelle, enkä näe mitään miksei FJK siellä myös pysyisi. Kuulopuheiden perusteella esitys Urjalassa ei häikäissyt, mutta on noita pisteitä puolivälin jälkeen kertynyt muutenkin.

Loppukauden osalta voidaan vielä nähdä mitä tahansa, mutta tällä hetkellä näyttäisi siltä, että Jagsin ja SW:n eväät olisi syöty. SW:n loppuohjelma näyttää muutenkin liian hankalalta, sillä joukkueen pitäisi todennäköisesti napsia kuusi pistettä viimeisestä kolmesta pelistä (VaKP [v], LeKi-futis [k], PP-70 [v]). Oletus perustuu siihen, että nykyvireessä FJK voittanee Jagsin tulevana sunnuntaina ja päättää käytännössä putoamistaistelun. Tietenkin tuossa on vielä takaportti sille, että LeKi-futis putoaa tuohon taisteluun mukaan, mutta se vaatii muutakin kuin SW:n kotivoiton lempääläläisistä. Veikataan kylmästi, että tällä hetkellä pudotusviivan alapuolella olevat joukkueet ovat siellä vielä kauden päätyttyä.

UrPSin loppukauteen ei valtaisaa panosta ole. Teoreettinen mahdollisuus on edelleen kakkossijalle, mutta siihen paikalle vaaditaan ehkä hieman liikaa pelaamista ristiin. Kauden viimeinen kotiottelu on nimenomaan VaKPia vastaan ja tuosta pelistä pisteiden nappaaminen vaatii huippusuorituksen. Annan siis ajatuksen jo olla ja keskitytään mieluummin seuraamaan mikä tulee olemaan kauden loppusijoitus, sillä kärki on toisesta sijasta kuuden sijoitukseen todella tasainen.

Viime kierroksella kärkinelikosta ainoastaan VaKP onnistui kartuttamaan pistetiliään yhden tasapelipisteen verran. Kärjen marssijärjestys ja voimasuhteet pysyivät siis ennallaan. UrPSilla olisi ollut mahdollisuus nostaa asemiaan kärkitaistossa, mutta FJK oli lopulta vahvempi 0-2 lukemin. Kokoonpanohuolista kärsinyt UrPS peluutti hätätilanteessa maalissa 17 sarjamaalin Kasperi Ojalaa ja keskikentän pohjalla velipoika Ilari Ojalaa, joka on normaalisti esiintynyt edustuksessa kärkimiehenä. Ei täysin ihanteellinen lähtökohta peliin, josta normaalimiehistöllä olisin odottanut täyttä kolmea pistettä. Huolimatta siitä, että FJK on ollut vahvasti nousukuntoinen.

Enemmän huolestuttavat raportit, joiden mukaan viime peleissä olisi pääosin unohdettu oma pelaaminen ja tyydytty enemmänkin hakkaamaan pitkää palloa kärkeen ja haettu juoksuvoimalla ja ennen kaikkea Kasperin henkilökohtaisella osaamisella ratkaisuja. Palloseura on ollut tällä kaudella erityisen vahva erikoistilanteissa, mutta silti maalipaikkoihin pääseminen on ollut helpompaa joukkuepelin kautta, eikä tarvetta roiskimisella mielestäni ole. Tiedän, että sitä pelitapaa yritetään välttää viimeiseen asti, mutta yhtä vaikea sitä on pelissä vältellä, jos se jossain vaiheessa menee siihen. Toivotaan, että loppukaudella nähdään vielä tuttu, pelaava UrPS.

Palloseuran kausi jatkuu tulevana lauantaina Parolassa. Vielä on hieman epäselvää ajellaanko lauantaina Urjalaan Parolan kautta, mutta mahdollisuuksien mukaan pyritään pääsemään paikalle. Kakkosjoukkueen kausi päättyy sunnuntaina Pirkkalassa, joten ensi viikolle suunnitellaan sellainen päätösraportti kaudesta. Päätöspelissä ratkeaa myös, että onko kauden loppusijoitus kolmas vai neljäs, joten jännitettävää riittää vielä monesta suunnasta.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kuuden kauppa – kausi loppusuoralla



Kautta on jäljellä neljä täyttä pelikierrosta Tampereen Nelosessa. Periaatteessa sarjataulukko on jakaantunut kuuden kärkeen, jota seuraa neljän joukkueen pudotustaistelu. Taulukon kaksi pohjimmaista lasken aika suosiolla putoajiksi, vaikka ParVilla vielä teoreettiset mahdollisuudet säilymiseen toistaiseksi onkin olemassa.

Tavallaan sarjataulukosta puuttuu tällä hetkellä keskikasti. NePa ja TP-49 periaatteessa muodostavat kaksin sellaisen, mutta molemmilla on vielä matemaattinen mahdollisuus nousta jopa lohkokakkoseksi, joten keskikasti ei tunnu luontevalta nimitykseltä. Viime peleissä kontannut KaVo ei ole kummankaan tavoitettavissa. VaKP saattaa tämän päivän voitolla pilata myös NePan teoreettiset mahdollisuudet, mutta ei välitetä siitä nyt isommin. Hyvän syyskauden pelannut NePa ansaitsee maininnan kärkiporukoiden kanssa.

Jäljellä olevista neljästä pelistä ainoastaan TP-49 ei pelaa kahta kotiottelua ja kahta vierasottelua. Toijalalaiset ovat kotipelinsä tuhlanneet siihen pisteeseen, että ainoastaan FC Teivo joutuu matkaamaan Toijalan urheilukentälle. Kaikki muut pelaavat vielä saman verran kotona ja vieraissa.

UrPSin loppuohjelma on mielenkiintoinen. Luvassa on hyviä kohtaamisia, joissa on paljon pelissä. Se ei välttämättä ole paperilla ihan yhtä kova kuin pahimpien kilpakumppanien, mutta on turha kuvitella, että pisteet tulisivat siitä huolimatta yhtään helpommalla.

FJK (k)
ParVi (v)
VaKP (k)
LeKi (v)

Nopeasti katsottuna tuossa voisi olla jopa 12 pisteen päätös kaudelle. Vaikeammat pelit tuossa on kotikentällä. Ne ovat sen verran hankalia, ettei niistä ole välttämättä odotettavissa täysiä pisteitä kummastakaan. Nousukuntoinen FJK saapuu pahaan aikaan Urjalaan, sillä forssalaiset ovat viimeisestä kuudesta pelistä hävinneet ainoastaan yhden ja neljä matsia on päättynyt heidän voittoonsa. Tasaisia ja vähämaalisia pelejä, sillä maalisuhde noissa kuudessa pelissä on keskiviikon vierasjoukkueelle 8-4.

VaKP sen sijaan ei ole ollut urjalalaisille helppo pala, ei kotona eikä vieraissa. Kauden aiempi kohtaaminen päättyi Valkeakoskella kotijoukkueen hallittuun 5-1 voittoon. Nyt ei ole varaa päästää Miska Virkkiä neljästi maalintekoon. Onhan tässä kuitenkin ollut tiedossa, että tärkeiden sijoitusten joukossa VaKP on ollut pakkovoitto melkeinpä heinäkuusta asti.

Vieraspelit eivät ole mahdottomimmasta päästä. UrPS on kummassakin paikassa voittanut ennenkin. En nyt silti sano, että siinä on varmat kuusi pistettä vieraista, mutta hyvällä kokoonpanolla ja omalla pelaamisella pisteitä pitäisi irrota vähintään se 4-6.

UrPS on edelleen siinä tilanteessa, että teoreettiset mahdollisuudet ovat jopa lohkovoittoon. Laitetaan paino kuitenkin sanalle ”teoreettiset”.  Kakkospaikkaan sen sijaan ei vaadita niin paljoa ristiinpelaamista.

UrPSin ja KaVon välinen ero on yhdeksän pistettä. Jaossa on 12 pistettä. KaVo siis voi ottaa yhden tasapelin loppukauteen, mutta muuten vaaditaan aika totaalinen rimanalitus kangasalalaisilta. 0-1-3 loppuohjelma on epätodennäköisempi kuin UrPSin 4-0-0 päätös.

Lasketaan siis mieluummin mitä vaatisi kakkospaikkaan sijoittuminen. Paljon riippuu ensinnäkin sunnuntaisen VaKP – PP-70 -pelin lopputuloksesta.  Neljä viimeistä kierrosta menee VaKPin ja PP-70:n osalta seuraavasti:

VaKP                                               PP-70
LeKi (k)                                           TP-49 (k)
SW (k)                                             LeKi (v)
UrPS (v)                                         NePa (v)
Jags (k)                                           SW (k)

Pistetilanne ennen joukkueiden kohtaamista on VaKP 37, PP-70 35, UrPS 35. Lähtökohtaisesti Urjalassa toivotaan tietenkin tasuria. Silloin kumpikaan ei karkaisi mahdottoman pitkälle. Pahin skenaario on tietenkin VaKPin kotivoitto, jolloin ero UrPSiin olisi viisi pistettä.

VaKP kohtaa loppuohjelmassaan UrPSin lisäksi kolme putoamistaistelussa olevaa joukkuetta, joten pisteistä taistellaan joka kierroksella tosissaan. LeKi ja etenkin SW ovat alisuorittaneet viime aikoina, joten VaKP on kaiken kaikkiaan todennäköisin kakkonen.

PP-70 kohtaa putoamistaistelujoukkueiden lisäksi keskikastissa hyvää syksyä pelanneen NePan ja sarjataulukossa UrPSin alapuolella kurkkivan TP-49:n, joten ehkä lähtökohtaisesti heillä on kolmikon hankalin loppuohjelma. PP-70 helpottaisi omaa urakkaansa valtavasti voittamalla tänään Valkeakoskella.

Tässä vaiheessa vielä tarkka laskeminen menee liian vaikeaksi, joten säästetään se myöhemmäksi. Periaatteessa kuitenkin kärjen takana ainakin kolme joukkuetta taistelee edelleen kakkospaikasta. Tämän päivän voitolla VaKP taistelisi jopa lohkovoitosta.

Nelonen on ollut tällä kaudella tasainen ja mielenkiintoinen. FJK:n herääminen palautti putoamistaistelun kunnolla henkiin ja KaVon takana on jo pitkään ollut isompi ryhmä taistelemassa kakkospaikasta. Päätöskierroksille riittää vielä paljon bloggailtavaa ja pohdittavaa. Kierroskohtainen pohdinta jatkuu usein Twitterin puolelle. Pyritään kuitenkin pitämään aktiviteettitaso korkeana blogin puolella myös, koska kohta tämä on taas ohi yhden kesän osalta.

Lähtökohdat FJK-otteluun keskiviikolle eivät ole ihan parhaat mahdolliset. Poissaolijalista on pitkä kuin nälkävuosi. Lauri Helenius, Janne Huttunen, Atte Lindbäck, Markus Suominen, Tomi Koivula, Juho Kraft, Janne Ahtosaari, Arttu Reunanen, Mikko Nieminen ja uusimpana todennäköisesti myös Kasperi Ojala. Eikä tuossa varmaan ole edes kaikki. En pitäisi ollenkaan mahdottomana, että Pekka Porttikivi ja Eero Lepistö pelaisivat loppukauden edustuksen mukana, sillä loppukaudesta kahdessa jengissä pelaaminen ei enää onnistu. Alkuviikosta tehdään isoja päätöksiä kummankin joukkueen osalta.